Okei, myönnän sen — olen jonkin verran pakkomielteinen dinosaurusten suhteen. En sillä tavalla, että muistaisin jokaisen lajin latinalaisen nimen, vaan enemmän sillä tavalla, että yhä edelleen inhoan kuin lapsi aina kun opin jotain uutta niistä. Ja nyt on sellainen juttu, joka sai minut huudahtamaan "mitä NYT?" ääneen.
Tutkijat analysoivat äskettäin dinosauruksen jälkien ketjua Coloradossa. Se on käytännössä 150 miljoonaa vuotta vanha versio siitä, kun joku kävelee täydellisessä ympyrässä ja jatkaa sitten matkaansa. Ei leikkiä. Dinosaurus käveli koilliseen, kaartoi tiukassa lenkissä ympäri ja päätyi taas... koilliseen. Aivan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut.
Mitä nämä otukset oikein olivat?
Nämä eivät olleet niitä pelottavia T. rex -tyyppejä. Jäljet tulivat sauropodilta — yhdeltä niistä naurettavan pitkäkaulaisista jättiläisistä, kuten Diplodocus. Tiedät kyllä, sellaisilta jotka näyttävät siltä kuin olisivat nielleet kokonaisen puun pituussuunnassa. Nämä eläimet olivat käytännössä Jurassic-kauden linja-autoja, paitsi että lasten sijaan ne vain... kävelivät ympäriinsä syöden kasveja ja olemalla olemassa.
Tutkittu jälkijono ulottuu noin 95 metriä (suunnilleen jalkapallokentän mittainen) ja sisältää yli 130 yksittäistä jalanjälkeä. Se on TODELLA paljon askelia kiveen tallentuneena.
Tässä kohtaa se käy oikeasti jännäksi
Näin suuren kohteen tutkimiseen tutkijat eivät voineet vain kyykkiä ja katsoa — he tarvitsivat lennokkeja kuvaamaan koko alueen ylhäältäpäin. Näistä kuvista he loivat yksityiskohtaisen kolmiulotteisen mallin, jota pystyttiin analysoimaan hullun tarkasti. Puhumme millimetrien tarkkuudesta.
Kun he tutkivat tätä virtuaalista jälleenrakennusta, he huomasivat jotain kiinnostavaa: dinosauruksen vasemman ja oikean askeleen pituudessa oli hienovarainen mutta johdonmukainen ero. Noin 10 senttimetriä poikkeama. Tutkijat ovat varovaisia vetämästä hätiköityjä johtopäätöksiä (koska tiede), mutta he tosiaan pohtivat... ontuiko tämä jättiläinen?
Ehkä sillä oli vanha vamma. Ehkä se vain luontaisesti suosi toista puolta. Ehkä — ja tämä on se osuus, joka oikeasti kolahtaa — se kärsi jostain, mikä oli 150 miljoonaa vuotta sitten pikku harmi, ja nyt me kokoamme sen elämäntarinaa maaperästä, jolla se käveli.
Isompi kuva
Todellinen opetus tässä ei ole pelkkä ontumisen mahdollisuus. Se on, että nämä tutkijat kehittivät tavan kaivaa esiin käyttäytymistietoa jäljistä, jotka aiemmat tutkijat olivat yksinkertaisesti ohittaneet. He huomasivat, että dinosauruksen vasen ja oikea jalanjälki olivat eri etäisyydellä toisistaan sen kulkiessa tiukassa käännöksessä — kapeat askeleet muuttuivat leveämmiksi askeleiksi. Tämä vaihtelu tapahtuu luonnostaan, mikä tarkoittaa että lyhyemmät jälkijonot saattavat antaa tutkijoille harhaanjohtavan kuvan siitä, miten dinosaurukset normaalisti kävelivät.
Käännös: jalanjälkiä, joita olemme tutkineet vuosikymmeniä, ei ehkä kerrota koko tarinaa.
Dinosaurusten jälkijonoja on ympäri maailmaa, odottamassa tällaista huolellista, yksityiskohtaista analyysia. Vastauksia kysymyksiin, joita emme ole vielä osanneet kysyä, saattaa olla kirjaimellisesti aivan jalkojemme alla.
En tiedä sinusta, mutta itse pidän sitä omituisen toiveikkaana. Kaikista näistä vuosista löytöjä huolimatta on yhä uusia tapoja katsoa samaa vanhaa todistusaineistoa. Tiede löytää jatkuvasti ikkunoita menneisyyteen, joita emme tienneet olevan olemassa.
Nyt jos auttaisitte, minun täytyy mennä tuijottamaan luontopolkuja aivan eri silmin kuin ennen.