Ääni, joka käynnisti salaliiton

Okei, kerron teille yhden suosikkitieteellisistä mysteereistäni — ja lupaan, että loppu on tyydyttävä, vaikka se onkin vähemmän jännittävä kuin ihmisten keksimät teoriat.

Vuonna 1997 NOAA:n tutkijat puuhailivat Eteläisellä Tyynellämerellä. He kuuntelivat vedenalaisia tulivuoria hydrofoonien eli vedenalaisten mikrofonien avulla. Mutta tulivuorien sijaan he kuulivat jotain, mikä sai kaikki pysähtymään.

Se oli kova. Todella kova. Niin kova, että ilmaisimet havaitsivat sen tuhansien kilometrien päästä ympäri koko Tyyntämerta. Tutkijat nimesivät ilmiön "Bloopiksi", mikä kuulostaa siltä kuin huutaisit törmättyäsi varpaaseen, mutta lupaankin että tämä on paljon siistiimpää.

No... mitä se sitten oli?

Tässä kohtaa homma kiinnostaa oikeasti. Bloopin taajuus muistutti hämmästyttävästi eläimen tuottamaa ääntä. Ehkä valas? Mutta ongelmana on se, että sinivalas on suurin tunnettu elävä olento maapallolla — eikä se pysty tuottamaan näin voimakasta ääntä. Bloop viittasi johonkin kaksi kertaa sinivalaan kokoiseen.

Ja sitten internetti räjähti.

Osattiin tietysti järkevät ihmiset, jotka ehdottivat tuntematonta lajia — valtameret ovat edelleen valtavia tuntemattomia alueita. Ajatelkaa: varsieväkalan luultiin kuolleen sukupuuttoon 66 miljoonaa vuotta sitten, kunnes sellainen kalastettiin vuonna 1938. Jos se voi tapahtua, miksei syvyyksissä voisi lymyillä jotain massiivista?

Sitten olivat ne vähemmän järkevät (suosikkihenkilöni) ihmiset, jotka huomasivat että Bloopin koordinaatit olivat hävyttävän lähellä R'lyehin sijaintia — H.P. Lovecraftin kuvitteellisen uponneen kaupungin, jossa tentakkelimöykky Cthulhu odottaa nousemistaan. Osa oli vakuuttuneita siitä, että oli äänitetty muinainen merijumala.

Toiset veikkasivat jättiläiskalmarin puolesta — oikea otus, joka voi kasvaa 14-metriseksi — mutta tutkijat tyrmäsivät sen, koska kalmarit eivät pysty tuottamaan tällaisia ääniä anatomiansa puolesta.

Totuus, joka onkin paljon siistimpi

Vuosien tutkimuksen jälkeen, hydrofonit yhä lähempänä Etelämannerta, tutkijat ratkaisivat mysteerin vuonna 2005.

Kyse oli jäästä. Tarkemmin sanottuna jääröyhkäisestä — valtavien jäätiköiden halkeamisesta ja äärimmäisten jäälohkareiden irtoamisesta. Kun jäävuoret hangaavat merenpohjaa tai toisiaan vasten, syntyy näitä uskomattoman kovia, matalataajuuksisia ääniä, jotka kantautuvat tuhansia kilometrejä.

Eli jossain lähellä Etelämannerta todella iso jääkappale koki todella dramaattisen päivän, ja koko Tyynimeri sai siitä vihiä.

Miksi tämä edelleen hämmästyttää

Tämän tarinan paras puoli: Bloop pysyi oikeana mysteerinä kahdeksan vuotta. Emme tiedä tarkalleen, mikä jäävuori tai jäätikkö sen aiheutti. Tiedämme vain mitä se oli, emme ketä (tai... mitä).

Ja rehellisesti? Se tekee siitä vielä hienomman. Elämme planeetalla, jossa kaupungin kokoiset jääseinämät voivat halkeilla ja tuottaa ääniä, jotka kuuluvat ympäri valtameriä. Jossa Etelämantereella repeävät jäätiköt synnyttävät ääniä, jotka — jos et tietäisi paremmin — vannoit tulleen joltakin Cthulhun kaltaiselta otukselta.

Luonto on outo, ystävät. Ja joskus todellinen selitys on ihanampi kuin hirviö.