Muistatko seisonkiven Venus-keskustelun? Tiede on nyt äitynyt todella hurjaksi

Okei, nyt pitää kertoa teille jotain. Tämän viikon tiedeuutinen sai minut melkein kaatumaan tuoliltani, ja veikkaan että teille käy samoin.

Kuvittele tilanne: seisot maanpinnalla, katset taivasta kohti. Jossain siellä ylhäällä loistaa Venus kuin kalpea majakka. Mutta entä jos kerron, että meidän oman planeettamme mikroskooppisia eliöitä on saattanut matkata sinne — mahdollisesti miljardien vuosien ajan?

Tämän tutkivat eräässä tuoreessa tutkimuksessa Johns Hopkinsin soveltavan fysiikan laboratorion ja Sandian kansallisen laboratorion tutkijat. Ja luvut, joihin he päätyivät? Ne ovat melko ällistyttäviä.

Mikä ihmeen panspermia?

Pitääkö alkaa alusta. Panspermia tarkoittaa ideota, että elämä — tai elämän ainekset — voivat kiilata kyytiin asteroidien, komeettojen tai kivimöykkyjen selässä ja lentää avaruuden halki. Ajattele sitä kosmisena搭便车 matkana. Siellä ne pikkuruiset otukset vain roikkuvat kiinni kivissä.

Tiedemiehet ovat puhuneet tällaisesta siirtymästä Maan ja Marsin välillä jo pitkään. Mutta viime aikoina kiinnostus on kohdistunut yhä enemmän Venukseen — erityisesti sen mystisiin pilviin. Voisiko niissä piileskellä mikrobien elämää? Tämä on ollut kuuma keskustelunaihe.

Mikrobin matka: Ei mikään lomareissu

Tässä kohtaa juttu muuttuu todella mielenkiintoiseksi. Kun jokin sinkoaa planeetan pinnalta avaruuteen (yleensä valtavan törmäyksen seurauksena), matka ei ole erityisen mukava. Kuvittele, että sinut reväistään ulos väkisin, sitten altistut avaruuden tyhjiölle, Auringon säteilylle, äärimmäisille lämpötiloille ja kaikkeen mahdolliseen sekasortoon.

Hyvä uutinen on se, että aikaisempi tutkimus on osoittanut: orgaaninen aines — mukaan lukien mahdollisesti elävät mikrobit — voi selvitä näistä matkoista. Maasta on löydetty meteoriitteja, jotka ovat tulleet selvästi Marsista, eivätkä ne ole hajonneet täysin kesken matkan.

Venus-elämän yhtälö: Uusi työkalu tutkijoiden käsissä

Tutkijat käyttivät tässä työssään jotain nimeltä "Venus Life Equation" eli VLE. Se kuulostaa suoraan tieteisromaanista, eikö? Ideana se on samantapainen kuin kuuluisa Drake-yhtälö, jota käytetään arvioimaan muukalaisten todennäköisyyttä.

VLE tarkastelee kolmea päätekijää:

• Alkuperä: Onko elämää ylipäätään alkanut Venuksella?
• Kestävyys: Pystyisikö eliöpopulaatio selviämään Venuksen karuissa oloissa?
• Jatkuvuus: Ovatko elämälle suotuisat olot jatkuneet tähän päivään asti?

Nämä kerrotaan keskenään, ja tuloksena on kokonais todennäköisyys sille, että elämää löytyisi.

Tässä kohtaa mennään jo scifiin

Ja nyt päästään asiaan, joka kiinnosti minua eniten. Tutkijat mallinsivat, miten maapallolta lähtöisin oleva aines käyttäytyisi Venuksen ilmakehään tullessaan. He halusivat tietää: voiko tämä tavara oikeasti päätyä niihin pilviin ja jäädä sinne?

He käyttivät jotain nimeltä "pannukakkumalli" (oikeasti, ihan niin). Se kuvaa, miten meteoriitit hajoavat ja leviävät ilmakehään osuessaan. Ajattele bolidin räjähtävän ja leviävän litteäksi pannukakun muotoiseksi roska-sieneksi. Noin se käytännössä tapahtuu.

Ja tulokset? Valmistaudu.

Tutkijoiden arvion mukaan noin sata solua voisi levitä Venuksen pilviin joka vuosi. Viimeisen miljardin vuoden aikana? Tämä tarkoittaa mahdollisesti 20 miljardia solua, jotka olisivat saattaneet siirtyä Maasta.

Kaksikymmentä. Miljardia. Solua.

Ei kyllä typo.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Ole nyt tarkkana. Tämä ei tarkoita, että Venuksen pilvissä varmasti pyörii elämää — tai että jos sitä on, se on varmasti lähtöisin Maasta. Tutkijat itse korostavat, että jokainen mallin parametri sisältää valtavaa epävarmuutta. Aivan kuten Drake-yhtälön kanssa, kyseessä on lähinnä arviointikehys, ei varma vastaus.

Mutta tässä on jotain, mikä minua aidosti kiehtoo: jos joku tuleva Venuksen tehtävä löytää elämää niistä pilvistä, yksi täysin uskottava selitys olisi, että se on alun perin lähtöisin meiltä. Maa ja Venus saattavat olla yhteydessä tavalla, jota emme ole koskaan kuvitelleet.

Outo ajatus, eikö? Jossain siellä myrkyllisten, happamien pilvien keskellä saattaisi kellua pieniä jälkeläisiä eliöistä, jotka kerran elivät planeetallamme. Voisi kutsua niitä kosmiseksi isäntäperheeksi.

En tiedä teistä, mutta minä en enää ikinä katso Venusta samalla tavalla.