Englannin oma Atlantis

Okei, myönnän suoraan – kun törmäsin tähän tarinaan ensimmäistä kertaa, se nappasi minut täysin. Kuvittele keskiaikaisia kyliä, etenevää merta, kirkkoja jotka vajoavat aaltojen alle, ja sukupolvia kalastajia jotka vannoivat kuulevansa kirkonkellojen soivan syvyyksistä. Tällaiset tarinat saavat historian tuntumaan elävältä, eikö vain?

Kadonnut kylä ajan hämärään

Cromerin rannikolta, noin 400 metrin päässä rannasta, löytyy paikka jossa lepää jotain ainutlaatuista. Puhumme Shipdenista – kadonneesta keskiaikaisesta kaupungista, jossa asui 117 ihmistä, oli useita kartanoita, toimiva satama ja ei yhtä, vaan kaksi kirkkoa. Vuoden 1086 Domesday-kirjan mukaan tämä ei ollut mikään pikkukylä. Se oli todellinen, elävä yhteisö, jolla oli hallussaan 36 sikaa ja kolme eekkeriä niittymaata.

Ja sitten meri vei kaiken.

Merten hidas valloitus

Tässä tarinassa on yksi asia joka todella koukutti minut. Shipden ei kadonnut yhdessä yössä. Se oli hidas, armoton prosessi, joka kehittyi vuosisatojen aikana. Nouseva merenpinta, armottomat myrskyt, tulvat ja eroosio kalvoivat rantaviivaa pala palalta, kunnes eräänä päivänä Pyhän Pietarin kirkko – joka oli palvellut yhteisöä keskiajalta lähtien – oli yhtäkkiä veden alla.

Vuoteen 1400 mennessä kirkko oli poissa. Mutta tässä juttu: torni näkyi matalanveden aikaan vielä 1800-luvun puolelle asti. Voitko kuvitella olevasi kalastaja näillä vesillä, tietäen että veneesi alla lepää kokonaisen sivilisaation jäänteitä?

Kirkonkiven legenda

Cromerin asukkaat ovat sukupolvesta toiseen kertoneet kaunista legendaa. He uskoivat, että Church Rock – muodostelma läheltä missä Pyhän Pietarin kirkko oli seissyt – olisi itse asiassa kirkon torni, joka seisoo yhä merenpohjassa. Ja vielä paremmin? Paikalliset väittivät, että sen kello soi aaltojen alla öisin.

En tiedä sinusta, mutta minä pidän tällaisista tarinoista valtavasti. On jotain kiehtovaa ajatuksessa kellosta joka soi meren alla.

Mutta tässä kohtaa tarina muuttuu mielenkiintoiseksi – ja vähän sydäntäsärkeväksi.

Totuus pinnan alla

Alfred Savin Projectin omistautunut vapaaehtoisten joukkue on sukeltanut tälle alueelle ja dokumentoinut mitä löytävät. Toistaiseksi he ovat kuvanneet ja kartoittaneet noin 25 ihmisen tekemää rakennelmaa merenpohjasta. Piikivimuureja. Hajallaan olevia kiviä. Todisteita rakennuksista, jotka olivat osa jonkun arkea.

Mutta suuri palkinto – Pyhän Pietarin kirkko itsessään – on yhä kadoksissa.

Ja tässä voi olla selitys sille miksi: elokuussa 1888 Victoria-niminen höyrylaiva oli matkalla kohti Cromeria, kun se osui johonkin veden alla olevaan ja jäi jumiin. Dramaattisen pelastusoperaation jälkeen (kaikki pelastuivat onneksi) raivaajat räjäyttivät esteen pois.

Tuo räjähdys on saattanut hajottaa kirkon jäänteet tai haudata ne syvemmälle. Se voi myös olla syy siihen, miksi paikalliset alkoivat uskoa kirkon olevan juuri siellä missä Church Rock sijaitsee. Totuus, kuten käy ilmi, saattaa olla hieman luoteeseen.

Legendan todentaminen

Projektitiimi, jonka johtajana toimii Peter Stibbons (joka, täyden avoimuuden nimissä, "on aina tiennyt Church Rockin tarinan" kasvaessaan Cromerissa), vertailee nyt huolellisesti fyysisiä löydöksiään keskiaikaisiin asiakirjoihin. He erottelevat faktat folkloressta, mikä ei ole aina helppoa kun käsitellään vuosisatoja vanhoja tarinoita sukupolvelta toiselle.

"Tämä on suuri askel," Stibbons sanoi BBC:lle. "Esitämme ideoita, emme johtopäätöksiä."

Pidän tästä asenteesta. On jotain kunnioitettavaa tutkijoissa, jotka osaavat pitää sekä tieteellisiä todisteita että paikallisia legendoja yhtä suuressa arvossa.

Miksi tällä on merkitystä

Saattaa miettiä – miksi tällä on väliä? Kyse on vain vanhoista kivistä meren alla, eikö?

Mutta tässä on miksi itse olen innoissani: tämä ei ole vain yhden kirkon löytämisestä. Alfred Savin Project dokumentoi miten rantaviiva on muuttunut miljoonien vuosien aikana, seuraa asutuksia jotka useimmat historiateokset ovat täysin unohtaneet. Nämä eivät olleet merkityksettömiä paikkoja sekään. Ne olivat kauppakeskuksia, satamia joista vilja ja puutavara liikkuivat, yhteisöjä jotka muovasivat aluetta.

Ymmärtämällä miten ne katosivat, voimme ehkä ajatella nykyisiä rannikkoyhteisöjä ja sitä mitä saattaa tapahtua kun merenpinta nousee.

Etsintä jatkuu

Sukellussesonki on paketissa, ja löydetyt esineet matkaavat Cromerin museoon jatkotutkimuksia varten. Mutta ensi vuonna tiimi palaa veteen jatkaakseen Pyhän Pietarin kirkon etsintää.

Henkilökohtaisesti toivon heidän löytävän sen. En vain historiallisen merkityksen vuoksi, vaan koska on jotain runollista tuoda tämä kadonnut kaupunki takaisin valoon – vaikka vain valokuvien ja huolellisen dokumentaation kautta.

Joskus meri antaa takaisin mitä ottaa. Ja joskus tarvitaan joukko itsepäisiä, uteliaita ihmisiä sukellusvälineillä ja paikallisia legendoja rakastavilla sydämillä vakuuttamaan se siihen.

Mitä sinä ajattelet – löytävätkö he kirkon? Haluaisin kuulla ajatuksiasi kommenteissa. Ja jos nautit tästä sukelluksesta historiaan (sanaleikki tarkoituksella), jaa se jonkun kanssa joka rakastaa hyviä kadonneen sivilisaation tarinoita.

Lähde: Popular Mechanics