Se kivestä, joka kulkikin kuin rekka

Olen pyöritellyt tätä juttua päässäni jonkin aikaa, ja sanon suoraan: tämä uusi tutkimus saa Stonehengen näyttämään aivan uudelta.

Puhutaanpa Altar-kivestä.

Se on se iso kivi aivan Stonehengen keskellä. Jos katot kuvia tarkkaan, näet sen. Painoa sillä on noin 6 tonnia. Suunnilleen yhtä paljon kuin isolla norsulla. Nyt tulee se hullu osa: tutkijoiden mukaan tämä kivi olisi peräisin Koillis-Skotlannista. Siis noin 700 kilometrin päästä.

Seitsemänsataa kilometriä. Kivikautena. Ilman rekkoja.

Miten se päätyi tänne?

Sheffield Hallamin yliopiston ja Curtin-yliopiston tutkijat ovat puurtaneet tämän arvoituksen parissa. Heidän teoriansa on sekoitus luontoa ja ihmisten sitkeyttä.

Ajatus menee näin: viimeisen jääkauden aikana jäätiköt peittivät suuren osan Britanniasta. Jäät toimivat ikään kuin luonnon rekkoina, jotka työnsivät kiviä mukanaan. Tutkijat yhdistivät muinaisten jääpeitteiden tietokonemallit kiven mineralogiäivystyksen tuloksiin. Ja näyttää siltä, että jäätiköt saattoivat kuljettaa kiven Skotlannista nykyisen Pohjanmeren alueelle, Doggerin matalikolle.

Luonto siis aloitti työn.

Mutta eivät jäätiköt yksin riittäneet

Tässä kohtaa tarina oikeastaan alkaa.

Mallit osoittavat, ettei jäätiköitä pitkin ollut mahdollista kuljettaa kiveä suoraan Stonehengeen. Joten jossain vaiheessa ihmiset astuivat kuvaan.

Tutkijoiden mukaan jäätiköt saattoivat pudottaa kiven lähelle nykyistä Doggerin matalikkoa. Mutta silloinhan sitä ei ollut olemassa merten pohjana. Se oli osa Doggerlantia – rehevää kivikautista maisemaa, joka yhdisti Britannian manner-Eurooppaan. Koko oma maailmansa, nyt piilossa aaltojen alla.

Eli näin on saattanut käydä: jäätikkö pudotti kiven. Doggerlannissa asuneet ihmiset löysivät tämän jättimäisen kiven – kuvittele, kun sellainen tulisi vastaan! – ja päättivät, että se on tärkeä. Sitten jääkausi loppui ja merenpinta nousi. Eivätkä he aio päästää pyhää kiveään hukkumaan. Joten he siirsivät sen. Uudelleen.

Ja lopulta jotenkin saivat sen Stonehengeen.

Mitä tämä kertoo muinaisista ihmisistä?

Tämä muutti omaa käsitystäni täysin.

Meillä on tapana kuvitella kivikautiset yhteisöt yksinkertaisiksi, selviytyjiksi. Mutta tämä? Tämä viittaa äärimmäiseen organisointikykyyn, suunnitteluun ja yhteistyöhön.

Tohtori Anthony Clarke, yksi tutkijoista, sanoi sen osuvasti: "Näin suuren kiven kuljettaminen näin pitkän matkan olisi vaatinut suunnittelua, koordinaatiota ja syvää ymmärrystä maisemasta – puhumattamatta valtavasta päättäväisyydestä."

Ja juuri tuo viimeinen kohta koskettaa minua. Ei kyse ollut pelkästään logistiikasta. Kuvittele ponnistusta – ei pyöriä, ei nostureita, ei koneita. Vain lihasvoimaa, vipuja ja luultavasti valtavasti köyttä. Ihmisten täytyi välittää tuosta kivestä syvästi, jotta he olivat valmiita siirtämään sitä ei kerran, ei kahdesti, vaan mahdollisesti useita kertoja satojen kilometrien päähän sukupolvien aikana.

Tutkijoiden mukaan kivi saattoi matkata Berkshieren harjantietä pitkin – sitä kutsutaan joskus Euroopan vanhimmaksi tieksi. Tämä muinainen reitti oli käytössä Stonehengen rakennusaikaan ja saattoi olla matkan viimeinen osuus.

Miksi tämä on tärkeää?

Tiede on beautiful: jokainen vastaus avaa kymmenen uutta kysymystä.

Emme tiedä tarkkaa paikkaa Skotlannissa, josta Altar-kivi on peräisin. Emme tiedä tarkkaa reittiä tai kuinka monen ihmisen kädet auttoivat matkan varrella. Emme tiedä, miksi kivi oli niin tärkeä, että ihmiset olivat valmiita tällaiseen.

Mutta yksi asia on varmaa: ne, jotka kuljettivat sen, uskoivat johonkin itseään suurempaan. He näkivät arvoa kivessä, joka painoi kuin rekka, eivätkä aikoneet jättää sitä taakseen.

En tiedä sinusta, mutta minä pidän tätä liikuttavana.

Seuraavan kerran kun näen kuvan Stonehengesta, ajattelen niitä muinaisia käsiä. Ihmisiä, jotka elivät tuhansia vuosia sitten, tekivät yhteistyötä mahdottomien etäisyyksien yli, päättäneinä tuomaan jotain pyhää paikkaan, joka kestää ikuisuuksia.

Aika hienoa, jos minulta kysytään.