Ihmiskunnan tarina ei kulje suoraan viivaa pitkin

Koulun biologiankirjojen evoluutiokaaviot näyttävät siistiltä. Apinankaltaiset olennot nousevat pystympinä, aivot kasvavat, ja lopulta ihmiset astuvat näyttämölle. Todellisuus on toista.

Arizona State -yliopiston tutkijat ovat kaivaneet Etiopiassa yli kaksikymmentä vuotta. Nyt he julkaisivat tuloksia, jotka sotkevat koko yksinkertaistetun kuvan. Ja se sotku on paljon kiinnostavampi.

Kaksi lajia, sama maisema

Noin 2,6–2,8 miljoonaa vuotta sitten Etiopiassa eli ainakin kaksi eri hominiinilajia rinnakkain. Varhaiset Homo-suvun jäsenet jakoivat elinympäristön Australopithecus-suvun sukulaistensa kanssa. Samassa laaksossa liikkui siis useampi ihmisen sukuhaara yhtä aikaa.

Tämä romuttaa ajatuksen lineaarisesta kehityksestä. Ihmisen sukupuu ei ole tikapuut, vaan sekava pensas, jossa oksat kasvavat ristiin ja päällekkäin.

Todisteena on vain kolmetoista hammasta. Mutta hampaat kertovat paljon: mitä syötiin, milloin elettiin, miten lajit erosivat toisistaan.

Lucy ei ollut suora esi-isä

Hampaat eivät kuuluneet Australopithecus afarensikselle, tunnetulle "Lucylle". Lucyn sukuhaara sammui jo noin 2,95 miljoonaa vuotta sitten ilman suoraa yhteyttä Homo-sukuun. Lucy oli kiehtova sukulainen, mutta ei esiäitämme.

Sen sijaan hampaat kuuluvat vielä nimeämättömälle Australopithecus-lajille. Uusi laji odottaa nimeään, ja se on ollut piilossa fossiiliaineistossa tähän asti.

Tulivuoret auttavat ajoittamisessa

Etiopia sijaitsee aktiivisella hautavajoamalla. Vuoristoalueella on purkautunut toistuvasti miljoonien vuosien ajan. Jokainen purkaus levitti tuhkaa, jossa on kiteitä, joiden iän tutkijat voivat mitata tarkasti.

Fossiili on kerrostunut kahden tuhkakerroksen väliin. Kun molemmat kerrokset on ajoitettu, fossiilin ikä selviää. Ledi Gerarun alueella tämä toimii kuin luonnollinen kellokoneisto. Tutkijat tietävät, että 2,6–2,8 miljoonan vuoden ikäisten kerrosten välistä löytyneet hampaat ovat juuri siltä ajalta.

Maisema paljastaa elinolot

Nykyään Ledi Geraru on kuivaa, karua erämaata. Mutta silloin alue oli vehreämpi. Siellä virtasi jokia, oli järviä ja kasvillisuutta. Tutkijat analysoivat sedimenttejä ja rakentavat kuvaa menneestä ekosysteemistä: mitä kasvoi, millainen ilmasto vallitsi, miten paljon vettä oli tarjolla.

Tämä tieto auttaa ymmärtämään, miten eri lajit mahtuivat samaan paikkaan. Ehkä ne käyttivät eri ravintolähteitä tai elivät hieman eri mikroympäristöissä. Ympäristö paljastaa rinnakkaiselon logiikan.

Evoluutio on sotkuinen

Yksi tutkijoista kiteytti asian: "Ihmisen evoluutio ei ole suoraa, se on pensasmainen puu, jossa osa oksista kuolee pois."

Tämä kuvaus osuu paremmin kuin mikään oppikirjan viiva. Lajeja syntyi, osa hävisi, osa jatkoi. Miljoonia vuosia planeetalla eli rinnakkain useita ihmisen sukuhaaroja. Osa niistä päätyi umpikujiin. Yksi johti meihin.

Mitä seuraavaksi?

Tutkijat eivät nimeä uutta lajia vielä. He haluavat lisää fossiileja, parempaa ymmärrystä eroista varhaisen Homon ja uuden Australopithecuksen välillä, ja selkeämmän kuvan siitä, miten lajit elivät keskenään.

Ledi Gerarun hanke alkoi vuonna 2002. Se on jo tuottanut vanhimman tunnetun Homo-lajin ja varhaisimmat kivityökalut. Jokainen löytö muuttaa kuvaa siitä, mitä ihmisyys oikeastaan oli: useamman lajin jakamaa maisemaa, jossa jokainen sukuhaara etsi omaa polkuaan.

Tiedettä kirjoitetaan uudelleen

Tämä tutkimus muistuttaa, että ymmärryksemme ihmisen alkuperästä on yhä kesken. Oppikirjoja päivitetään jatkuvasti. Jokainen uusi fossiili voi muuttaa peruskuvaa.

Se ei ole tieteen heikkous, vaan sen ydin. Paleontologia elää löydöistä, jotka paljastavat oman tarinamme pala palalta.

Unohda siis suora viiva. Ihmisen evoluutio on sotkuisempaa, monimutkaisempaa ja kiehtovampaa kuin kukaan alun perin arvasi.