Päivä, jolloin Egypti järkytti maailmaa

Kuvittele tilanne. Heinäkuu 1962. Seisot keskellä Egyptian autiomaata. Hiekka pyörii kasvoillasi. Ja sitten – BAM – raketteja nousee taivaalle, yksi toisensa jälkeen, kunnes ne katoavat pilvien sekaan. Väkijoukko huutaa villiintyneenä.

Näin se meni, kun presidentti Gamal Abdel Nasser esitteli maailmalle uudet rakettinsa. Se oli valtava juttu. Egypti osoitti kuuluvansa sotilaalliseen eliittiin. Ja se totisesti huolestutti monia.

Mutta tämä vasta on mielenkiintoista.

Natsit autiomaassa? Oikeasti?

Miten Egypti – maa, jolla ei ollut minkäänlaista rakettiteollisuutta – onnistui laukaisemaan raketteja? Nasserin suunnitelma oli ovela. Ja rehellisesti sanottuna vähän hämärä.

Toisen maailmansodan jälkeen saksalaisia rakettiasiantuntijoita oli yhtäkkiä työttöminä. Amerikkalaiset napsasivat osan. Neuvostoliitto vei loput. Mutta jotkut olivat yhä vapaita – ja Nasser näki tilaisuuden.

Historioitsijoiden mukaan Nasser kääntyi Reinhard Gehlenin puoleen. Tämä mielenkiintoinen henkilö johti tiedusteluorganisaatiota, jonka henkilöstö koostui pääasiassa entisistä natseista. Gehlen yhdisti Nasserin Otto Skorzenyyn – itävaltalaiseen, joka oli noussut kuuluisaksi sodan aikana mahdottomilta vaikuttaneiden tehtävien ansiosta. Kuten Mussolini-kapinan suunnittelijana. (Kyllä, oikeasti. Mies oli taitava.)

Skorzeny koulutti egyptiläisiä kommandoja noin vuoden. Mutta hän avasi Nasserille myös ovia muihin saksalaisiin rakettiasiantuntijoihin. Kuten legendaariseen Eugen Sängeriin ja Wolfgang Pilziin.

Sisään astuu Heinz Krug

Tähän kohtaan haluan keskittyä yhteen mieheen: Heinz Krugeen.

Krug oli Sängerin läheinen kollega. Hän toimi eräänlaisena sillanrakentajana saksalaisten tiedemiesten ja egyptiläisen hallituksen välillä. Vuodesta 1958 lähtien hän työskenteli tutkimuslaitoksessa Stuttgartissa ja rakensi yhteyksiä egyptiläisiin. Vuoteen 1960 mennessä hän pyöritti toimistoa Münchenissä ja huolehti rakettien osien hankinnasta sekä lähetyksistä Egyptiin.

Kaikkien kuvausten mukaan hän oli koko operaation avainpelaaja. Ilman Krugia koordinointia ohjelma olisi todennäköisesti junnannut paikallaan.

Ja sitten eräänä päivänä vuonna 1962 hän käveli toimistostaan ulos. Ja katosi.

Mitä hänelle tapahtui?

Tämä on se suuri kysymys. Ja rehellisesti? Kukaan ei tiedä.

Dramaattisin teoria – se, joka pitää historioitsijat hereillä öisin – on että Krug murhattiin. Ehkä israelilaisen tiedustelupalvelun toimesta, joka pyrki lamauttamaan Egyptin rakettiohjelman. Ehkä länsisaksalaisten agenttien toimesta, jotka eivät halunneet saksalaisen teknologian päätyvän arabimaihin. Ehkä jonkun muun toimesta omista syistään.

Totuus on, että kylmä sota oli täynnä varjo-operaatioita ja salaisia murhia. Maat yrittivät jatkuvasti sabotoida toistensa aseohjelmia kaikin mahdollisin keinoin. On siis täysin mahdollista, että Krugista tuli kohde.

Mutta on olemassa toinenkin mahdollisuus: ehkä hän vain lähti. Aloitti elämän alusta jossain uudessa paikassa, uudella nimellä. Matkusti Etelä-Amerikkaan tai johonkin muuhun paikkaan, jonne entiset natsit joskus pakenivat. Hänellä oli arvokkaita taitoja ja kontakteja – ehkä koko homma vaikutti liian vaaralliselta.

Miksi tämä tarina kiehtoo meitä edelleen

Tämä on se asia, joka pysäyttää minut. Elämme aikakautta, jolloin tieto on kaikkialla. Voimme selvittää melkein mitä tahansa muutamalla näpäytyksellä puhelimella. Silti tämä mies katosi, ja 60 vuotta myöhemmin arvailemme edelleen.

Kylmän sodan tarinat ovat siksi niin kiehtovia. Kaiken poliittisen retoriikan ja ydinpelottelun takana oli oikeita ihmisiä, jotka tekivät valintoja, ottivat riskejä ja joskus katosivat jälkiä jättämättä. Maailma oli paljon salaisuuksien täyttämämpi paikka.

Egyptin rakettiohjelma onnistui – ainakin julkisesti. Ne autiomaan raketit olivat totta. Mutta ilman Krugia homma varmasti vaikeutui. Ja hänen katoamisensa on yksi niistä ratkaisemattomista mysteereistä, joka muistuttaa meitä siitä, että historia on täynnä aukkoja.

Isompi kuva

Se, mikä todella pysäyttää minut, on se miten toisen maailmansodan jälkimainingit loivat tämän outon työmarkkinan. Miehille, joiden käsissä oli verta.

Nämä miehet olivat auttaneet rakentamaan Hitlerin aseita. Silti vuosien sisällä useat maat kilpailivat heidän osaamisestaan.

Ei se ole mukava totuus. Mutta se on historiaa. Suurvallat ja alueelliset isot pelaajat eivät juuri välittäneet moraalisista pätevyysvaatimuksista, kun kansallinen selviäminen vaikutti olevan panoksena.

Joten kun seuraavan kerran kuulet mystisestä vakoojatarinasta tai salaisesta aseohjelmasta, muista: jokaisen salaisen asiakirjan takana on verkosto oikeita, monimutkaisia ihmisiä, jotka tekivät valintoja vaikeissa olosuhteissa. Jotkut heistä jopa katosivat.

Mutta Heinz Krug? Hänen salaisuutensa meni hänen mukanaan hautaan – jos hän edes on yhdessä.

Mitä sinä luulet hänelle tapahtuneen? Joskus parhaat mysteerit ovat niitä, joita emme koskaan ratkaise.