Laiva, joka vain... katosi
Kuvittele: Vuosi on 1918, ensimmäisen maailmansodan viimeinen vuosi. 165 metrin mittainen rahtilaiva nimeltä USS Cyclops lähtee Brasiliasta kohti Baltimorea. Kannella on 11 000 tonnia mangaanimalmia – materiaalia, jota tarvitaan teräksen valmistukseen ja siten sodankäyntiin.
Laiva ei koskaan saavu perille.
Hylkyä ei löydy. Hätäsignaalia ei lähetetä. Ei mitään. Sen mukana katosi noin 306 ihmistä, miehistön jäseniä ja matkustajia.
En tiedä sinusta, mutta itseni goosebumpit nousevat aina tätä tarinaa lukiessa.
Mikä ihmeen hiilinkuljettaja?
Tässä jotain, mikä yllätti minut ensimmäistä kertaa tätä tapausta tutkiessani: suurin osa Yhdysvaltain laivaston isoista sotaaluksista kulki tuolloin hiilellä. Voitko kuvitella? Valtavat taistelulaivat ja risteilijät, jotka jylläsivät merellä samalla polttoaineella kuin mummosi ja vaarisi kotona lämmitykseen.
Siitä hiilinkuljettajat eli colliers tulivat kuvaan mukaan. Nämä laivat olivat käytännössä valtavia kelluvia hiilivarastoja, jotka siirsivät mustaa lastia muihin aluksiin valtavien simpukkakuoppien avulla – kaksi tonnia kerrallaan. Rumaa, työtä vaativaa hommaa. Yksi Cyclops vaati pelkästään miehistöksi yli 300 ihmistä toimiakseen.
Vertailun vuoksi: nykylaivastolla on tankkerialuksia, jotka ovat kooltaan kaksi kertaa Cyclopsia suurempia mutta tarvitsevat vain 89 hengen miehistön. Olemme päässeet pitkälle.
Matka, jonka piti olla rutiini
Cyclopsin viimeinen matka alkoi 28. tammikuuta 1918. Alus oli juuri toimittanut lähes 10 000 tonnia hiiltä Etelä-Amerikan partiolaivueelle Rio de Janeirossa ja lastannut mangaanimalmin kotiinpaluuta varten.
Kaikki vaikutti normaalilta. Laiva pysähtyi Barbadokselle tankkaamaan hiiltä – viimeinen vahvistettu havainto siitä.
Sen jälkeen? Radiohiljaisuus. Täydellinen ja ehdoton hiljaisuus.
Kun Cyclops ei saapunut Baltimoren satamaan, laivasto aloitti etsinnän. He eivät löytäneet mitään. Ei roinaa, ei öljyläiskiä, ei taistelun merkkejä. Vain tyhjä valtameri, jossa 165-metrinen laiva oli aiemmin purjehtinut.
Bermuda-kolmio syytetään (tietenkin)
Nyt minun täytyy puuttua huoneessa olevaan norsuunun – tai oikeammin Atlantin mysteeriseen kolmioon.
Vuosikymmenten ajan Cyclopsin katoaminen on liitetty kuuluisaan Bermuda-kolmio-mytologiaan. Tunnet sen varmasti: se epämääräisesti määritelty alue Atlantilla, josta lentokoneet ja laivat muka katoavat kaikenlaisten syiden vuoksi, mukaan lukien avaruusoliot, interdimensionaliset portit ja Atlantiksen kadonnut kaupunki.
silmiä pyörittäen
Ymmärrän kyllä, miksi tämä tarina kiihottaa ihmisten mielikuvitusta. Mysteeri + valtameri + selittämätön = täydellinen myrsky (tarkoituksellinen sanaleikki) salaliittoteorioille. Mutta asia on tämä: Bermuda-kolmio ei ole oikeasti tunnustettu maantieteellinen tai tieteellinen käsite. Se on pääasiassa sensaatiohakuisuuden ja 1970-luvun kirjan tuote.
Silti Cyclops-mysteeri on todellinen, ja se on genuiinisesti ratkaisematta. Joten puhutaan siitä, mikä sen todellisuudessa saattoi selittää.
Teorioiden takana oleva tiede
Teoria 1: Myrsky ja tykkimäiset aallot
Yksi suosittu selitys on, että Cyclops kohtasi äärimmäisiä sääolosuhteita – myrsky tai tykkimäinen aalto, joka rikkoi aluksen. Mangaanilastin oli uskomattoman tiheää, ja jos se oli lastattu epätasaisesti, se olisi voinut rasittaa rungon keskiosaa, kunnes se yksinkertaisesti... petti.
Tässä jotain, mikä saattaa yllättää: tykkimäiset aallot ovat todellisia. Tieteellisesti todistettuja todellisia. Ne eivät ole tsunameja (ne johtuvat vedenalaisten häiriöiden). NOAA kuvaa niitä suuriksi pintaaalloiksi, jotka voivat muodostua, kun myrskyn aallot törmäävät vastavirtaisiin merivirtauksiin kuten Golfvirtaan. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että ne voidaan todella ennustaa poijutietojen avulla.
Joten ei, aaltoteoria ei ole kansanperinnettä. Se on meritiedettä.
Teoria 2: Saksalaiset sukellusveneet
Vuoteen 1918 mennessä saksalaiset sukellusveneet olivat tuhonneet globaalia meriliikennettä – lähes 5 000 kauppalaivaa tuhottu, mikä edustaa noin 30 prosenttia maailman laivastosta. On houkuttelevaa osoittaa syy vihollisen toimille.
Mutta tässä on ongelma: yhtään saksalaista sukellusvenettä ei tiedetä operoineen siellä, missä Cyclops katosi, eikä yksikään niistä ole koskaan ilmoittanut upottaneensa sitä. Torpedohyökkäys olisi jättänyt jäännöksiä. Miina olisi jättänyt todisteita. Kumpaakaan ei löydetty.
Teoria 3: Lastikatastrofi (ja kapteenin draama)
Tämä on teoria, joka vaikuttaa minuun eniten, ja rehellisesti sanottuna se on aika traaginen.
Ajatus menee näin: Cyclopsin mangaanilasti oli varastoitu väärin – liian raskas keulaan ja perään, mikä aiheutti vaarallista rasitusta rungon keskelle. Miksi näin saattoi tapahtua?
Nähtävästi laivan kapteenilla oli persoonallisuusristiriita ensimmäisen upseerin kanssa – ainoan henkilön aluksella, joka todella osasi lastata raskaan magneettisen malmin oikein. Kapteeni väitetysti pidätti tämän upseerin vähäisen erimielisyyden jälkeen ja valvoi lastausta itse huolimatta siitä, ettei hänellä ollut aavistusta asiasta.
Joten saatamme katsoa inhimillisen virheen, ylimielisyyden ja traagisen lastinhallinnan yhdistelmää.
Mutta siinä on enemmänkin...
Tässä käänne, jota en nähnyt tulevan: Vuonna 2024 Floridan kansainvälisen yliopiston tutkijat ehdottivat, että mangaanilasti saattoi aiheuttaa toisenlaisen vaaran pelkän painon lisäksi.
Neurotoksikologi Tomás R. Guilarte väitti, että mangaanimalmi voi tuottaa syttyvää pölyä ja luoda myrkyllisiä olosuhteita, jotka saattoivat heikentää miehistön toimintakykyä. Yhdistä se huonosti lastattuun alukseen karikoissa, ja sinulla on resepti katastrofille, jossa laivaa yrittäneet pelastaa olivat mahdollisesti hitaasti myrkyttämässä itseään omalla lastillaan.
Synkkä ajatus.
Miksi tämä mysteeri yhä kummittelee meitä
USS Cyclops on suurin koskaan jälkiä jättämättä kadonnut Yhdysvaltain laivaston alus. Tämä ei ole jokin pieni kalastusvene, joka eksyi reitiltä – kyseessä oli valtava hiilinkuljettaja, jonka olisi pitänyt näkyä jokaisen aluksen tutkassa (no, aikakauden tutkateknologialla).
Olen käyttänyt liikaa aikaa tätä tapausta lukiessani, ja se mikä minua mietityttää on se, että emme yhä tiedä. Aikakautena, jolloin voimme seurata paketteja ympäri maailmaa reaaliajassa, jolloin satelliittikuvista voi lukea rekisterikilpiä, emme yhä pysty selittämään, mitä laivalle vuonna 1918 tapahtui.
Ehkä siksi tämä tarina elää. Hyperkytketyssä maailmassa on jotain sekä lohduttavaa että pelottavaa mysteerissä, joka yksinkertaisesti kieltäytyy ratkeamasta.
Mitä sinä luulet Cyclopsille tapahtui? Kuulisin todella mielelläni teorioitasi – laita ne kommentteihin!