Merirosvoukset, mysteerit ja kadonnut laiva — USS Cyclopsin arvoitus

Se tunnelma, kun historia nielaisee laivan kokonaan

Joskus historia imaisee tarinoita sisäänsä niin tehokkaasti, ettei niistä jää jälkeäkään. Ei hylkyä, ei ruumista, ei viestejä. Vain tyhjää merta ja kysymysmerkkejä. Yksi tällainen tarina on USS Cyclops — kolmisotilastonnin hiilenkuljettaja, joka katosi vuonna 1918 karille ajamisen, merirosvojen ja vihollistekijöiden uhreja keksimättä. Se on suurin Yhdysvaltain laivaston miehistön menetys rauhan aikana. Silti siitä puhutaan hämmästyttävän vähän.

Tämä blogi kaivautuu tuon mysteerin ytimeen.

Mikä ihmeen Cyclops?

Cyclops ei ollut mikä tahansa laiva. Se oli järkäle — 542 jalkaa pitkä, lähes kolme kertaa suurempi kuin pienet huviveneet, joilla Suomen rannikolla seilataan kesäviikonloppuisin. Se rakennettiin alun perin siviililiikenteeseen, mutta ensimmäinen maailmansota muutti kaiken. Laivasto tarvitsi hiiltä, ja Cyclops ryhtyi kuljettamaan polttoainetta Atlantin yli.

Vuonna 1918 alus lähti Brasilian Rio de Janeirosta kohti Yhdysvaltoja. Kyydissä oli 309 miestä ja valtava määrä mangaanimalmia. Perillä ei koskaan saavuttu.

Tapahtumien kulku — tai oikeastaan sen puute

Cyclopsin viimeiset päivät ovat hämärän peitossa. Laiva nähtiin viimeisen kerran 4. maaliskuuta 1918 Barbadosin lähellä. Sen jälkeen — tyhjää. Ei hätäsignaaleja, ei hylkyä, ei mitään.

Tämä on se kohta, jossa merimieshorisontti tulee vastaan. Laiva vain... hävisi.

Teorioita laidasta laitaan

Kun jotain katoaa näin äkillisesti, alkaa spekulointi. Ja boy, sitä todella riittää.

Saksalaiset torpedot? Mahdollista, mutta todisteita ei ole koskaan löytynyt. Ei hylkyä, ei upotuskohdetta, ei mitään jälkeä.

Merirosvous? Vuonna 1918 merirosvous oli harvinaisempaa, mutta ei mahdotonta. Silti miksi kaikki 309 miestä olisi tapettu ja laiva upotettu niin, ettei siitä jäänyt mitään jälkeä?

Myrsky? Atlantti on julma paikka. Mutta yksikään myrsky ei ole kadonnut kokonaan meren pohjaan.

Jokainen teoria tuntuu ontuvalta. Siksi kiinnostavimmat selitykset liittyvät laivan omaan lastiin.

Lastiteoria — tässä tulee se "hyvä juttu"

Tässä kohtaa tarina muuttuu mielenkiintoiseksi. Cyclops ei kuljettanut pelkkää hiiltä. Se lastasi myös mangaanimalmia — tonnikaupalla. Mangaani oli ensimmäisen maailmansodan aikana strategisesti kriittinen materiaali. Sitä käytettiin teräksentekoon.

Mutta odota. Malmeilla on myös toinen puoli.

Vuonna 2024 tutkijat kaivoivat esiin jotain, mikä saattaa muuttaa koko keskustelun. He tutkivat alun perin toisen laivan, RMS Lusitanian, romahtanutta kansi-osaa. Sieltä löytyi viitteitä siitä, että lastina ollut mangaanimalmipöly oli voinut käyttäytyä arvaamattomasti. Räjähdysherkästi.

Kuvittele tilanne: laiva keinahtaa myrskyssä, malmilastissa oleva pöly nousee ilmaan, ja yhden kipinän tai iskun jälkeen... ei enää laivaa. Ei edes hylkyä. Vain merenpinnan alla vajoava tuhka.

Tämä ei selitä kaikkea. Mutta se selittää, miksei hylkyä ole koskaan löydetty.

Mitä minä ajattelen?

Totuus on, etten tiedä. Kukaan ei tiedä. Ja ehkä juuri siksi tämä tarina kiehtoo vuosisata myöhemmin.

Cyclopsin katoaminen muistuttaa meitä meren armottomuudesta. Se muistuttaa, että teknologia ja suunnitelmat voivat romahtaa hetkessä. Ja se muistuttaa, että historia on täynnä tarinoita, jotka odottavat ratkaisemista.

Ehkä joskus tulevaisuudessa sukeltajat löytävät hylkyjään. Tai ehkä meri pitää salaisuutensa.

Mutta yksi asia on varma: USS Cyclops ei unohdu. Ei vielä.

Haluatko lukea lisää merihistorian mysteereistä? Jätä kommentti alle ja kerro, mistä seuraavaksi!