Kun kirkon alta paljastui tuhannen vuoden salaisuudet

Myönnän: Olen aina ollut hieman pakkomielteinen ajatuksesta, että jalkojemme alla piilee kokonaisia maailmoja, joita emme koskaan näe. Ja nyt – tuo ajatus on saanut vahvistusta Dijonista, Ranskasta.

Kyseessä on Saint-Philibertin kirkko. Rakennuksella ei ole mennyt hyvin.

1700- ja 1800-luvuilla joku päätti muuttaa kirkon suolavarastoksi. Kirkon. Suolan. Ei kovin nerokas yhdistelmä, sanonpahan suoraan. Mutta siinä se ei loppunut. 1970-luvulla työntekijätlatasivat suolaepäpuhtauksien peitoksi lämpöeristetyn betonilaatan. Ongelma vain on, että lämmitetty suola ei katoa minnekään. Se syö kiveä hitaasti mutta varmasti – kuin sokeri hampaita.

Niinpä kirkko alkoi repsottaa. Kun rakennus alkaa halkeilla, on pakko tutkia, mitä sen alla on.

Ja sitten alkoi tapahtua.

Arkeologit Clarisse Couderc ja Carole Fossurier kaivoivat perustusten ympäriltä, ja se mitä he löysivät, kuulostaa suoraan seikkailuromaanista.

Ensinnäkin: myöhäiskeskiaikainen hautakäytävä poikkilaivasta. (Poikkilaiva on se osa, joka risteää kirkon päälaivan kanssa ja muodostaa tutun ristin muodon.) Kaivauksissa löytyi aikuisten ja lasten jäänteitä, yksinkertaisissa käärinliinoissa. Mukana vain muutama kolikko ja ruusukoristeet. Ei mitään prameaa, mutta jotenkin koskettavaa.

Mutta se ei ollut kaikki.

Tutkijat löysivät myös laattahautoja 1000-1200-luvuilta. Ja sitten: kuusi kivisarkofagia myöhäisantiikin ja merovingiajan kausilta. Nämä ovat vanhoja. Puhumme ajasta, jolloin Rooman valtakunta oli romahtamassa ja keskiaika alkoi vasta pyristyä käyntiin. Yhdessä sarkofagissa oli veistetty kansi – merkki siitä, että lepäämässä oli ollut merkittävä henkilö.

Nykyinen kirkko rakennettiin 1100-luvun jälkipuoliskolla. Sen alla on kuitenkin merkkejä vieläkin vanhemmista rakennelmista. Keskilaivan alla on hampurinkalan muotoista muurintöitä, jotka viittaavat kirkkoon jo 900-luvulta. Ja sarkofagit? Ne on todennäköisesti alun perin haudattu jonnekin aivan toiseen muinaiseen rakennukseen, jota ei ole vielä edes löydetty.

Se, mikä minua kiehtoo eniten, on tarina jatkuvuudesta.

Tämä paikka on ollut pyhää maata yli tuhannen vuoden ajan. Ihmiset ovat palanneet tänne, rakentaneet uusia kirkkoja vanhojen päälle, haudanneet läheisiään samaan erityiseen paikkaan sukupolvi toisensa jälkeen. Tämä ei ole sattumaa. Tämä on kunnioitusta.

Ja tässä on se jännittävä osuus: kuka tietää, mitä muuta tuon pinnan alla vielä on? Tutkijat ovat avanneet vain muutamia "ikkunoita" tähän haudattuun maailmaan. Saattaisi olla lisää käytäviä, lisää sarkofageja, lisää vihjeitä siitä, miten ihmiset elivät ja kuolivat tällä seudulla historian myrskyisimpinä aikoina.

Tuo ajatus on sekä jännittävä että jotenkin lohdullinen.

Me kaikki olemme vain ohikulkijoita, mutta jätämme jatkuvasti pieniä murusia tuleville sukupolville. Jonakin päivänä joku kaivaa paikallisen kirkon alta esineitä meidän ajastamme.

Mitä jälkeä sinä jättäisit?