Kaukaiset planeetat ja näkymätön uhka

Tähtitieteilijät kohtaavat jatkuvasti saman pulman: etsimme asuttavissa olevia planeettoja muiden tähtien ympäriltä, mutta teemme sen umpimähkään. Näemme tähtien valon. Havaitsemme planeettoja, jotka kulkevat tähtien editse. Silti yksi ratkaiseva osa jää piiloon – tähtien avaruussää.

Vertaa tätä omaan aurinkoamme. Aurinkopurkaukset ja aurinkotuuli häiritsevät sähköverkkoja ja satelliitteja. Kuvittele nyt planeetat tähtien ympärillä, joissa vastaavat ilmiöt ovat moninkertaisia. Hiukkassäteily saattaa ratkaista enemmän kuin tähtien näkyvä valo: voiko planeetta ylläpitää elämää? Ongelma on ilmeinen. Emme voi lähettää luotainta 40 valovuoden päähän mittaamaan.

Yllättävä löydös

Nyt päästään jännittävään osaan. Tutkijat ovat huomanneet kummia juttuja nuorissa tähdissä, etenkin pienissä ja himmeissä M-kääpiöissä. Ne ovat galaksin yleisin tähtityyppi. Näiden tähtien kirkkaus himmenee ajoittain omituisella, toistuvalla tavalla. Kirkkaus putoaa hetkeksi, palaa ennalleen ja toistuu.

Selitystä ei löytynyt vuosikausiin. Tummaihoisia läiskiä pinnalla? Orbailevia kappaleita? Mysteeri jäi auki.

Carnegie Institutionin Luke Bouma ja Moira Jardine tarttuivat asiaan. He eivät tyydy pelkkään kirkkauden mittaukseen. He rakensivat spektroskopisia "elokuvia" – valon aallonpituusanalyysit reaaliajassa. Löydös oli huikea.

Luonnollinen avaruussääasema

Himmennys ei johdu läiskistä tai kiertolaisista. Syynä ovat valtavat viileän plasman pilvet, eli ionisoitunutta kaasua. Ne jumiutuvat tähden magneettikenttään ja muotoutuvat donitsimaisen renkaaksi, torukseksi.

Tässä piilee nerokkuus. Nämä plasmarenkaat toimivat luonnollisina mittareina avaruussäähän. Niiden liike magneettikentässä paljastaa hiukkasten ympäristön. Luonto antoi meille sääaseman valmiina – ilman insinöörejä tai laukaisuja.

Bouma kuvaa: "Kun mysteeri selvisi, outo himmennys muuttui avaruussääasemaksi." Tiede on parhaimmillaan tällaisissa hetkissä, kun palaset loksahtavat.

Merkitys vieraan elämän etsinnässä

Kokonaiskuva on iso. M-kääpiöitä riittää kaikkialla, ja niillä on usein kallioperäisiä planeettoja. Monet vaikuttavat kuitenkin vihamielisiltä: säteily kypsentää, ilmakehä karkaa, purkaukset moukuttavat.

Nyt voimme mitata hiukkasten tiheyttä, nopeutta ja magneettikentän vaikutusta. Tietoa tarvitaan arvioidaksemme, mitkä planeetat pitävät ilmakehän ja nestemäisen veden – elämän perusedellytykset.

Tutkijoiden mukaan plasmatoruksia on ainakin 10 prosentissa nuorista M-kääpiöistä. Mahdollisuuksia riittää.

Seuraavat askeleet

Bouman tiimi jatkaa. Mistä plasmaa tulee? Tähden omasta purkautumisesta vai järjestelmän muualta?

Tämä opetus on sciencein ydin: suurimmat oivallukset syntyvät oudon perään. Kukaan ei etsinyt sääasemaa. Haluttiin vain selvittää, miksi tähdet välkkyvät. Nyt sillä voi olla rooli elämän etsinnässä kaukana.

Työ on alussa. Mutta juuri tällaista luovaa ajattelua tarvitsemme vastataksemme: olemmeko yksin?