Kun tavallinen patikka muuttuu kultalöydöksi

Kuvittele: patikoit Krkonošen vuorilla Tšekissä, hengittelet raikasta ilmaa ja ihailet maisemia. Sitten huomaat kiveen uponneen alumiinitölkin. Useimmat kävelisivät ohi. Nämä kaksi kulkijaa päättivät tutkia asiaa tarkemmin.

Löytö muutti heidän elämänsä. Tölkistä paljastui satoja kultakolikoita. Tarkalleen 598 kappaletta, pinottuina 11 siistiin kasaan ja käärittynä mustaan kankaaseen. Lähellä oli vielä rautalaatikko täynnä savukkeita, koruja, rannekkeita ja muita arvometalleja. Patikoijat osuivat kultasuoneen ilman arpapeliä.

Löydön mittakaava hakee vertaistaan

Arvo on huikea. Kokonaisuus painaa noin seitsemän kiloa ja sen rahallinen arvo ylittää 300 000 euroa. Museon asiantuntijat kuitenkin korostavat: historiallinen merkitys on korvaamaton.

Kolikot ovat peräisin ympäri maailmaa. Ranskalaisia, turkkilaisia, belgialaisia, romanialaisia, italialaisia, venäläisiä ja Itävalta-Unkarin rahoja. Ne ovat lyöty vuosina 1808–1915. Jotkut Itävalta-Unkarin kolikot sisältävät seosta, jota käytettiin vain 1930-luvulle asti. Aikaikkuna on siis kutakuinkin selvillä, mutta koko tarina on yhä arvoitus – kuin palapeli, josta puuttuu puolet paloista.

Kuka piilotti aarteen ja miksi?

Tässä kohtaa mysteeri syvenee. Historiantutkijat esittävät vahvoja arvauksia, mutta todisteita ei ole.

Pääteoria viittaa toiseen maailmansotaan. Tšekkoslovakia liitettiin Natsi-Saksaan, ja kätkö on tehty juuri tuon myrskyn aikana. Ehkä tšekkiläinen perhe hautasi säästönsä. Tai saksalaiset pelkäsivät sodan jälkeistä karkotusta ja piilotettiin omaisuus pakomatkalla. Tai kyseessä on holokaustin aikana kätkettyä juutalaisten kultaa.

Museonjohtaja Petr Grulich kiteytti: "Ei voi sanoa, oliko kulta tšekkiä, saksalaista vai juutalaista." Kolikoiden moninaisuus tekee jäljityksen mahdottomaksi. Todellinen omistaja voi jäädä ikuisesti arvoitukseksi.

Löytö, joka kutkuttaa mieltä

Minua kiehtoo eniten inhimillinen tarina. Joku kääri kolikot huolella mustaan kankaaseen, pinosi ne ja piilotti toiveena palata myöhemmin. Ehkä eivät ehtineet. Ehkä sota vei heidät. Ehkä elämä pelleili suunnitelmille.

Itä-Böömin museon arkeologipäällikkö Miroslav Novák kertoo: aarteiden hautaaminen on ikivanha tapa. Epävakaina aikoina ihmiset turvautuvat siihen yhä. Tämän löydön erottaa massasta metallimäärä ja ympäröivä salaperäisyys.

Mitä löydölle nyt tapahtuu?

Patikoijat toimivat esimerkillisesti: he luovuttivat aarteen museolle. Palkkioksi he saavat 10 prosentin löytöpalkkion – mukava summa rehellisyydestä.

Museo aikoo näyttää kokoelman yleisölle. Olisi mahtavaa nähdä se livenä. Kohde, joka on elänyt seinässä vuosisadan, odottaen löytäjäänsä. Se on konkreettinen ikkuna menneisyyteen: pelkoon, toiveisiin ja ahdinkoon sadan vuoden takaa.

Novák kertoo leukansa loksahtaneen, kun hän avasi tölkin. Ymmärrän täysin. Jotkut löydöt ovat kuin seikkailuelokuvia – riittää, kun osut paikalle (tai kompuroit siihen patikalla).

Metsä vaelsi salaisuuttaan melkein sata vuotta. Upea juttu, että juuri nämä kaksi satunnaista kulkijaa sai paljastaa sen.