Karhukselien työpäivä jatkuu yllättävän kauan

Kuvittele rykäisy kova treeni ja luulet homman olevan paketissa. Sitten tuntien päästä sydän hakkaa yhtäkkiä täysillä. Tätä kokee karhukseli joka sukellusreissu. Tutkijat ovat nyt selvittäneet syyn.

Aiemmin luultiin, että nämä merieläimet hoitavat palautumisen kelluskellessaan meren pinnalla sukellusten välissä. Uusi tutkimus kääntää asian päälaelleen. Hapenvelka jatkuu vielä, kun selat kömpivät kallioille.

Sukelluksen armoton rasitus

Syvät sukellukset ovat keholle kidutusta. Karhukselit pulahtavat satoja metrejä syvälle kalastamaan. Ne pidättävät henkeä ja tekevät kovaa työtä. Lihakset eivät saa happea normaalisti, joten ne polttavat varavoimaa. Tuloksena maitohappoa kertyy reippaasti.

Se tuntuu lihasten palamiselta pikajuoksussa – mutta satoja metrejä syvemmällä. Veri voi kuplia typestä, sisäelimet rasittuvat. Vain sydän ja aivot pysyvät toiminnassa. Selviytyminen on uskomatonta.

Kaksi lajia, kaksi tyyliä

Deakinin yliopiston tutkijat seurasivat kahta sukulaista. Eteläafrikkalaiset kapenselkahylkeet metsästävät avovedessä, ui kerroksia läpi kalojen perässä. Australiankarhukselit kahlaavat pohjalla, tonkivat merenpohjaa.

Selille kiinnitettiin vedenpitäviä sykemittauksia. Dataa kertyi sekunnin murto-osien välein melkein kahdeksan vuorokautta. Erot olivat selvät.

Kapenselkahylkeet menivät äärirajoille. Syvimmissä sukelluksissa – yli 400 sekuntia 190 metrissä – syke romahti 10 lyöntiin minuutissa. Vain hetkeksi.

Australiankarhukselit pitivät tasaisen. Pohjasukelluksissa syke pysyi 20–30 lyönnissä minuutteja. Sprintteri vastaan maratoonari: molemmat toimivat, eri tavoilla.

Maalla syke kiihtyy odottamatta

Rannalla odotettiin rentoutumista. Selat loikoilevat, syke hiljenee. Eipä ollutkaan niin.

Kuusi–kahdeksan tuntia nousun jälkeen sydän kiihtyi – jopa 84 lyöntiin minuutissa. Useita kertoja. Vasta lopulta normaaliin lepoarvoon, 42–61 lyöntiä.

Miksi lepotilassa syke nousee? Vastaus on nerokas.

Keho siivoaa jälkiä

Selat eivät lepää täysin. Ne hoitavat vedenalaisen työn jälkiä maalla. Maitohappo ja muut jätteet lähtevät verenkierrosta.

Korkea syke pumppaa verta tehokkaasti. Se puhdistaa aineenvaihdunnan roskat ja täyttää happosäiliöt. "Selvisimme sukelluksista, nyt siivotaan", sanoo keho.

Päätutkija Melissa Walker kiteytti: merellä keskitytään vaaralliseen metsästykseen. Maalla hoidetaan palautuminen turvassa. Evoluutio priorisoi: selviä ensin, palaudu myöhemmin.

Paljon kysymyksiä auki

Hyvä tiede herättää uteliaisuutta. Mitä jos saalis jäi vähäiseksi? Onko maha täynnä? Vaikuttaako sukelluksen vaikeus? Kaikki vaikuttavat sykepiikkeihin, mutta dataa tarvitaan lisää.

Seuraavaksi selvitetään sukelluspainetta, saaliin määrää ja ruoansulatusta. Jokainen tekijä muokkaa palautumista.

Miksi tämä on tärkeää

Ei vain hauskaa tietoa selistä. Selvitämme fysiologiaa, stressiä ja sopeutumista. Apua suojeluun: miten selat kestävät ympäristömuutoksia tai ruokapulaa?

Nämä eläimet ovat hionneet ratkaisujaan miljoonia vuosia. Me vasta nyt tajusimme. Meri yllättää, sen asukkaat hämmästyttävät.