Miltä Maa näyttää 200 miljoonan vuoden päästä? Vastaus: aivan erilaiselta

Hei, sulje silmäsi hetkeksi. Kuvittele tilanne: olemme 200 miljoonan vuoden päässä nykyhetkestä. Ihmisten tulevat jälkeläiset – tai ehkä olennot, joita emme osaa edes kuvitella – elelevät yhdellä valtavalla maakappaleella, jossa kaikki mantereet ovat työntyneet yhteen.

Hienoa, eikö totta?

Mutta tässä piilee se juttu, joka saa minut hyppimään paikoillani. Tuo tulevaisuus ei ole pelkkää tieteiskirjallisuutta. Geologit ovat varsin varmoja, että se tulee tapahtumaan. Ja mikä parasta – saattaisimme jo seurata ensimmäisiä merkkejä siitä.

Muistatko Pangaian? Se oli vasta alkua

Noin 335 miljoonaa vuotta sitten kaikki maapallon maamassat olivat yhdistyneet yhdeksi jättimäiseksi mantereeksi, jota kutsutaan Pangaiksi. Se näytti kosmiselta palapelin palalta, jossa kaikki osat olivat kiinni toisissaan. Sitten noin 200 miljoonaa vuotta sitten se alkoi hajota, ja lopulta syntyivät seitsemän mannerta, jotka tunnemme tänään.

Tässä kohtaa asiat alkavat todella kiinnostaa: tutkijat arvioivat, että olemme noin 200 miljoonan vuoden päässä siitä, että koko prosessi toistuu. Mannerten vaeltaessa ne törmäävät toisiinsa ja sulautuvat takaisin yhdeksi megamantereeksi.

Mutta tässä on se juju – vaihtoehtoja on oikeastaan useita. Ja rehellisesti sanottuna jokainen niistä kuulostaa suoraan tieteisromaanista naputellulta.

Neljä mahdollista tulevaisuuden supermannerta (ja miksi ne kaikki ovat kiehtovia)

Novopangea: "Sama vanha tuttu" -skenaario

Ensimmäisessä skenaariossa oletetaan, että Atlanti jatkaa kasvamistaan ja Tyynimeri kutistumistaan. Tyynimeri on jo menettämässä alaaansa, koska se on täynnä subduktiovyöhykkeitä – paikkoja, joissa merenpohjan laatat liukuvat mannerten laattojen alle ja vajoavat maapallon vaippaan.

Jos tämä jatkuu, Amerikat törmäävät lopulta Eurooppaan, Afrikkaan ja Aasiaan, jotka ovat jo löntystäneet lähemmäs toisiaan. Australia kiinnittyy Itä-Aasian kylkeen, ja lopputuloksena on yksi valtava maakappale, jota kutsutaan luovasti nimellä "Novopangea" (eli latinaksi "Uusi Pangea" – tiedemiehet eivät oikein ole runoilijoita).

Pangea Proxima: Rengasmainen maailma

Tämä on aika hurja. Tässä skenaariossa sekä Atlantin että Intian valtameret jatkavat laajenemistaan, kunnes uudet subduktiovyöhykkeet vetävät kaiken takaisin yhteen. Lopputulos? Donitsin muotoinen supermantare, jossa on pieni valtameri vangittuna keskelle.

Eläisit siis planetarydonitsin sisäreunalla. Ehkä tuota ei kannata kuvitella liian tarkasti, koska meillä ei todennäköisesti ole enää mitään asiaa siellä.

Aurica: Uskomaton paluu

Tässä kohtaa homma menee todella luovaksi. Entä jos sekä Atlantti että Tyynimeri sulkeutuisivat? Siinä tapauksessa syntyisi "Aurica" (Australia + America, koska nämä kaksi mannerta basically halailisivat toisiaan).

Juttu on siinä, että Intian valtameren pitäisi aueta, jotta tämä toimisi. Ja koska se on nuorin valtameri – vain noin 140 miljoonaa vuotta vanha – siinä riittää vielä puhtia.

Amasia: Pohjoisnavan bileet

Henkilökohtainen suosikkiteoriani on myös dramaattisin. Amasia-skenaariossa (Amerikat + Aasia, arvaat kyllä) Pohjois-Jäämerta sulkeutuu, kun Atlantti ja Tyynimeri pysyvät avoinna. Kaikki mantereet Antarktista lukuun ottamatta vaeltavat pohjoiseen ja kerääntyvät Pohjoisnavan ympärille.

Lopputulos: yksi valtava valtameri ympäröi Pohjoisnapaa, ja Antarktis istuu yksinään maapallon alapäässä kuin maailman yksinäisin kerho.

Outo juttu? Saatamme jo nähdä tämän tapahtuvan

Tässä on se, mikä todella saa minut miettimään. Tutkijat ovat seuranneet geologista muodostelmaa roomalaisessa Dandaben rakossa Etiopiassa. Vuonna 2005 40 kilometrin pituinen halkeama aukesi tyhjästä aavikon pinnalle.

Tutkijoiden mukaan tämä saattaa olla täsmälleen se paikka, jossa Afrikka lopulta jakautuu kahtia. Pysähdy hetkeksi miettimään tätä. Seuraamme mahdollisesti prosessin ensimmäisiä hetkiä, joka ei valmistu ennen kuin 200 miljoonan vuoden päästä.

Miltä elämä näyttäisi?

Rehellisesti sanottuna tämä on kohta, jossa aivoni alkavat pyöriä. Jos ihmisten jälkeläisiä (tai mitä ikinä meistä tulee) on olemassa silloin, he elävät planeetalla, joka ei todellakaan muistuta nykyistä kotia.

Joissakin malleissa ilmasto saattaa olla jopa mukava – ehkä lämpimämpi kuin nyt. Mutta toiset mallit viittaavat uuteen jääkauteen. Joka tapauksessa silloin elävien lajien täytyisi sopeutua maailmaan, jossa merivirrat, rannikot ja maantiede ovat täysin erilaiset.

Toki on myös pieni yksityiskohta joukkotuhoista. Kun mantereet törmäävät, ekosysteemit menevät täysin uusiksi. Lajeja katoaa, kun taas toiset kukoistavat. Ei tämä oikeastaan ole kovin iloinen aihe, kun oikeasti pysähtyy ajattelemaan.

Miksi sinun pitäisi välittää jostain 200 miljoonan vuoden päästä?

Tiedän mitä ajattelet: "Hienoa tarinaa, mutta olen kuollut 80 vuoden päästä, en 200 miljoonassa. Miksi tämä kiinnostaisi minua?"

Tässä on näkemykseni: uskon, että on jotain syvästi maadoittavaa ymmärtää planeettamme pitkää tarinaa. Olemme tottuneet ajattelemaan vuosissa, vuosikymmenissä, ehkä vuosisadoissa. Mutta maapallo on pyöritellyt meininkiään 4,5 miljardia vuotta, ja jatkaa sitä vielä miljardeja vuosia meidän jälkeemme.

Kun luen supermantten muodostumisesta ja hajoamisesta satojen miljoonien vuosien aikajänteellä, se asettaa oman pienen elämäni parhaaseen mahdolliseen perspektiiviin. Se saa ongelmamme tuntumaan sekä pienemmiltä että arvokkaammilta samanaikaisesti.

Ja oikeasti? Se, että pystymme ennustamaan tällaista, on aika uskomatonta. Puhumme liikkeistä, jotka ovat niin hitaita, ettei ihminen koskaan pysty suoraan havaitsemaan niitä, mutta laattatektoniikan ymmärrys mahdollistaa sen, että voimme kurkistaa satoja miljoonia vuosia tulevaisuuteen.

Aika siistii, jos minulta kysytään.

Mitä sinä ajattelet? Mikä supermantreskenaario kuulostaa mielenkiintoisimmalta (tai pelottavimmalta) sinusta? Kommentoi alle – haluan oikeasti tietää, mikä vei mielikuvituksesi!