Se hetki kun seisot paikallaan — aivosi tekevät todellista duunia

Seuraavan kerran kun olet vain siinä, pysähdy hetkeksi. Tuntemus siitä, että olet tukevasti maanpinnalla? Aivosi tekevät kovasti töitä sen ylläpitämiseksi. Painovoima ei ole vain jokin voima, jota vastaan työnnämme — se on jotain, jonka ympärille koko hermostomme on rakentunut.

Löysin tästä aiheesta mielenkiintoista tutkimustietoa, ja se todella muutti tapani katsoa aamulähtöäni työmatkalle.

Aivomme ovat oikeastaan painovoimariippuvaisia

Lontoon Birkbeck-yliopiston tutkijoiden mukaan painovoima on ollut niin johdonmukaisesti läsnä läpi ihmisen evoluution, että aivomme ovat käytännössä sisällyttäneet sen omaan käyttöjärjestelmäänsä. Ajattele sitä niin, että kyseessä on ohjelmisto, johon on koodattu tietty odotus — paitsi että "ohjelmisto" on sinun hermoverkostosi ja "odotuksena" on, että aina on olemassa "alas", joka vetää sinua puoleensa.

Aivot käyttävät painovoimaa vertailukohtana kaikelle: tiedostaessaan, missä raajasi ovat, ennakoidessaan esineiden liikettä kun pudotat ne. Se laskee koko ajan asioita, joista emme ole koskaan tietoisia.

Mutta mitä tapahtuu, kun pohja vedetään alta?

Avaruus sekoittaa mieltä odottamattomilla tavoilla

Puhutaanpa Scott Kellystä hetki. Tiedät ehkä — NASA:n astronautti, joka vietti kokonaisen vuoden Kansainvälisellä avaruusasemalla, kun hänen kaksosveljensä Mark pysyi maan pinnalla. Tutkijoilla oli käytännössä valmis vertailukoetelma.

Löydökset olivat... mielenkiintoisia. Kellyn telomeerit — ne pienet suojakorkit kromosomiesi päissä, jotka liittyvät ikääntymiseen — itse asiassa pidentyivät hänen ollessaan radalla. Ne lyhenivät taas paluun jälkeen, mutta silti. Tämä ei ole mitätöntä.

Hänen geeniekspressionsa kävi myös läpi merkittäviä muutoksia. Tapa, jolla hänen geenejään oli "päällä" tai "pois päältä", muuttui tavalla, jota tutkijat yrittävät edelleen täysin ymmärtää.

Mutta tässä kohtaa asia muuttuu todella ajatuksia herättäväksi: tuore artikkeli Frontiers in Psychology -julkaisussa viittaa siihen, että pitkäaikaiset vaikutukset saattavat ulottua biologian tuonpuoleiseen — johonkin vielä perustavampaan — ehkä jopa tietoisuuteemme itsessään.

Voisimmeko kehittyä avaruudessa?

Teoria menee näin: kun aivosi yhtäkkiä joutuvat toimimaan ilman painovoimaa, ne kohtaavat sen, mitä tutkijat kutsuvat "hyvin erilaisiksi sensorisiksi tilastoiksi". Kaikki ne sisäiset mallit, jotka aivot ovat rakentaneet koko elämänsä ajan, eivät yhtäkkiä enää pädekään.

Tutkijat esittävät, että pitkien ajanjaksojen — kuukausien tai vuosien — aikana mikropainovoimassa aivot saattavat kalibroida uudelleen ennusteitaan siitä, miten maailma toimii. Tämä voisi mahdollisesti muuttaa tietoisuuden itsensä ominaisuuksia.

Yksi tutkija veti vertauksen (tosin hän oli huolellinen korostamaan, että kyseessä on vain vertaus) psykedeelisiin tiloihin. Ei siis että avaruus olisi millään tavalla samankaltainen kuin psykedeelien käyttö, mutta molemmat saattavat liittyä aivojen ennusteiden joustavuuden lisääntymiseen.

Olen rehellinen — ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä kuulostaa vähän hypetykseltä. Ja rehellisesti sanottuna tutkijat itsekin ovat varovaisia korostamaan, että tämä on teoreettista. Se tarvitsee lisää kokeellista tukea, lisää dataa, lisää todellista näyttöä pitkäaikaisista avaruuslennoista.

Mutta se tuntuu myös yhdeltä niistä ajatuksista, jotka ovat tarpeeksi outoja ollakseen syyntakeisia.

Vomit Comet -todellisuudentarkistus

Käytännön puolella tutkijat ovat tutkineet, mitä tapahtuu lyhyen mikropainovoimalle altistumisen aikana — kuten niissä "vomit comet" -lentokoneajoissa, jotka syöksyvät alas luodakseen noin 30 sekunnin painottomuuden. Ihmiset kokevat kyllä desorientoitumista. Liikkeiden koordinointi vaikeutuu. Aivosi käytännössä glitchaavat hetkeksi ennen kuin sopeutuvat.

Yksi tutkija, josta luin, mainitsi kokeneensa satoja tällaisia paraabeleja henkilökohtaisesti enkä koskaan tuntenut mitään psykedeelistä muistuttavaa. Hyvä pointti. Lyhyet retket ja pysyvä elämä radalla ovat hyvin eri asioita.

Silti, kun ajattelee, aivomme ovat hämmästyttävän sopeutuvaiset. Kun menetät näkösi, muut aistit usein terävöityvät, kun aivot johdottavat itseään uudelleen saadakseen irti mahdollisimman paljon siitä, mitä on jäljellä. Ehkä painovoimatta eläminen laukaisisi jotain samankaltaista — perustavanlaatuinen uudelleenrakentuminen siitä, miten käsitämme todellisuutta.

Mitä tämä tarkoittaa avaruusmatkailulle

Tässä on syy, miksi tämä tutkimussuunta kiinnostaa minua henkilökohtaisesti: jos ihmiskunnasta koskaan tulee todella avaruutta kulkeva laji, emme puhu vain fyysisestä sopeutumisesta uusiin ympäristöihin. Saattaisimme puhua jälkeläistemme havaitsemisesta ja kokemisesta todellisuutta tavalla, jota emme voi kuvitella.

Se on melko syvällistä, kun sen antaa hautua hetken.

Toki emme ole vielä siellä. Meillä ei ole monisukupolvisia avaruuspopulaatioita tutkittavana. Olemme edelleen alkuvaiheessa ymmärtämässä, miten edes lyhyet lennot vaikuttavat ihmisen biologiaan ja kognitioon.

Mutta eikö olekin hämmästyttävää ajatella? Se yksi vakio, joka on muovannut meitä siitä lähtien, kun olimme yksisoluisia organismit, jotka kelluivat muinaisissa valtamerissä — painovoima — saattaa lopulta vapauttaa otteensa lajistamme kokonaan. Ja se, mikä tuosta vapautumisesta nousee, saattaa olla jotain täysin uutta.

Ehkä jonakin päivänä tulevat avaruudessa syntyneet ihmiset lukevat tämän artikkelin ja nauravat, kuinka rajoittunut meidän "maanpäällinen tietoisuutemme" oli. Tai ehkä he kiittävät meitä siitä, että vaelsimme tutkimuksen etulinjassa ja auttoimme heitä ymmärtämään itseään.

Kummassakin tapauksessa, laskeudun joukkoon niiden kanssa, jotka seuraavat erittäin tarkkaavaisesti, mihin tämä menee.