Kala, joka vei meidät maihin
Neljäsataa miljoonaa vuotta sitten planeettamme oli vielä melko outo paikka. Valtamerissä vilisi kummallisia otuksia, mutta yhdellä niistä oli jotain erityistä. Se kantoi mukanaan muutosta, joka lopulta toi selkärankaiset kuivalle maalle.
Tutkijat Flindersin yliopistosta ovat nyt päässeet lähemmäs tätä muutosta kuin koskaan. He ovat tutkineet fossiilia nimeltä Koharalepis jarviki. Kyseessä on noin metrin pituinen petokala, joka eli devonikaudella. Löytöpaikka sijaitsee Etelämantereen Lashly-vuorilla.
Silta veden ja maan välillä
Koharalepis kuuluu tetrapodomorfeihin. Nämä kalat olivat evoluution välivaihe, jossa uivat eläimet alkoivat kehittyä kohti maalla liikkumista. Ne eivät vielä kävelleet, mutta niiden ruumiinrakenne sisälsi jo vihjeitä tulevasta.
Uutta tässä tutkimuksessa ei ole pelkästään fossiili itsessään. Tärkeintä on tapa, jolla sitä tutkittiin. Tutkijat käyttivät neutronikuvantamista ja synkrotronisäteilyä. Nämä menetelmät paljastavat fossiilin sisäisiä rakenteita ilman, että näyte täytyy rikkoa.
Aivot valmiina uuteen elämään
Kallo paljasti useita mielenkiintoisia piirteitä. Sen päälaella oli aukkoja, joilla kala saattoi ottaa happea veden pinnalta. Aivoissa näkyi myös valoherkkä elin, joka auttoi hahmottamaan vuorokausirytmiä. Nämä ominaisuudet viittaavat siihen, että kala sopeutui mataliin, hapettomiin vesiin.
Samat piirteet osoittautuivat myöhemmin hyödyllisiksi, kun eläimet siirtyivät kokonaan maalle.
Metsästäjä, joka luotti muihin aisteihin
Koharalepisellä oli pienet silmät. Tämä on epätavallista petokalalle, joka elää vedessä. Näköaistin puutetta kala kuitenkin kompensoi muilla aisteilla. Se käytti sivulinjaa, hajuaistia ja mahdollisesti sähköaistia. Näin se pystyi väijymään saalista sameassa vedessä.
Tällainen monipuolinen aistien käyttö saattoi helpottaa siirtymää uuteen ympäristöön.
Miksi tämä koskee meitä
Jokainen luumme juontaa juurensa näihin muinaisiin kaloihin. Käsivartemme luut ovat kehittyneet evistä. Sisäkorvamme juontaa kiduksista. Kaula puolestaan on selkärangan muunnelma.
Koharalepis ei ole suora esi-isämme, mutta se edustaa hetkeä, jolloin elämä alkoi kokeilla uutta tapaa olla olemassa. Muutos ei tapahtunut yhdessä yössä. Se oli sarja pieniä sopeutumia, jotka yhdessä loivat jotain uutta.
Nykytekniikka avaa menneisyyden
Tämä tutkimus oli mahdollinen vain uusien menetelmien ansiosta. Fossiili on ollut kokoelmissa vuosikymmeniä, mutta vasta nyt sen sisäinen rakenne on saatu näkyviin. Samalla tavalla monet muut näytteet odottavat vielä omaa vuoroaan.
Elämän siirtymä vedestä maalle ei ole vielä täysin selvitetty. Jokainen uusi löytö tuo mukanaan lisäkappaleita tähän tarinaan.