Hauta, joka ei halunnut päästää irti
Okei, rehellisesti: olen aina ollut kiehtunut koko ”faaraoiden kirouksesta”. Tiedät kyllä, se klassinen elokuvaskenaario, jossa joku rohkea sielu avaa sarkofagin ja pam – välitön tuho.
Mutta tässä on se, mitä oikeasti tapahtui ja mikä sai tutkijat ja historioitsijat pähkäilemään.
Kun haudan avaaminen muuttuu kuolemantuomioksi
Kuvittele tämä: Puolalaiset tutkijat avaavat hautakammion, jonka he luulevat olevan rutiinikaivaus – 500 vuotta vanha kuninkaan hauta, joka vain odottaa paljastavansa salaisuutensa. Ei mitään erikoista, eikö? Vain pölyisiä luita, ehkä hieman kultaa, ehkä vanhaa keramiikkaa.
Paitsi että... siellä oli heidän kanssaan jotain muuta. Jotain näkymätöntä. Jotain elävää.
Tiimi meni sisään optimistisena ja innoissaan. He tulivat ulos löydösten kanssa – ja monissa tapauksissa jotain paljon synkempää juurtui heidän keuhkoihinsa.
”Pieni tappaja”, jota kukaan ei nähnyt tulevan
Tässä kohtaa asia mielenkiintoistuu. Mikä oli todellinen syy näihin mystisiin kuolemiin? Se ei ollut vihainen henki tai muinainen loitsu. Se oli todennäköisesti homeitiöitä – erityisesti lajia, joka rakastaa pimeitä, kosteita ja häiritsemättömiä paikkoja, kuten vaikkapa viisi vuosisataa suljettua muinaista hautaa.
Kun häiritset maaperää, joka on ollut koskemattomana niin kauan, vapautat käytännössä vuosisatoja kertynyttä biologista materiaalia. Homeita, bakteereja, sienitiöitä – kaikenlaisia mikroskooppisia juhlien pilkkuja, jotka olivat pitäneet hauskaa siinä suljetussa ympäristössä.
Ja tässä on juttu näistä pienistä otuksista: ne eivät tarvitse valoa, ne eivät tarvitse paljon happea, ja ne ovat lisääntyneet onnellisesti siinä pienessä pimeässä laatikossa satoja vuosia. Kun ihmiset tulevat paikalle ja alkavat hengittää tuota tavaraa? Niin, se aiheuttaa ongelmia.
Mitä tästä voi todella oppia?
Koko tämä tarina on täydellinen esimerkki siitä, miksi tiede on niin hienoa. Siirryimme ajatuksesta ”muinaiset kiroukset ovat totta” ajatukseen ”ai, se on vain todella aggressiivista homeita, jota voimme todella tutkia ja torjua”.
Nykyarkaeologit käyttävät nyt vakavia suojavarusteita tullessaan suljettuihin tiloihin. Mittaamme ilman laatua. Ymmärrämme, että joskus vaarallisimmat asiat eivät ole niitä, jotka näemme – vaan niitä, jotka vaativat mikroskoopin kohtaamiseksi.
Yhteenveto
Rehellisesti? Minusta tämä versio ”kirouksesta” on paljon kiinnostavampi kuin yliluonnollinen versio. Siinä on jotain lähes runollista – muinainen kuningas, joka ei pystynyt pysäyttämään haudanryöstäjiä ansioilla tai taioilla, mutta loi vahingossa biologisen linnoituksen, joka piti tutkijat sairaina vuosien ajan.
Todellinen hirviö haudassa oli näkymätön koko ajan.
Joskus totuus on todella outoa (ja pienempää) kuin fiktiota.