Kun avaruus kääntää selkänsa: Voiko ydinase pelastaa Maan asteroidilta?

Mennään hetki ajassa taaksepäin 66 miljoonaa vuotta. Silloin taivaalta vyöryi valtava asteroidi, noin 10–15 kilometriä leveä kivi. Se ei ollut pelkkä pieni kolahdus, vaan maailmanloppu, joka pyyhki pois 75 prosenttia planeetan elämästä. Tsunami, tulivuorenpurkaus ja jäätävä pimeys muuttivat maailman tunnistamattomaksi.

Hyvä uutinen? Se ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Huono uutinen? Avaruus on valtava, ja kivet liikkuvat hurjaa vauhtia. Joskus meillä on vuosia aikaa varautua, mutta joskus varoitusta on vain muutama viikko.

Miksi pelkkä törmäys ei riitä?

Ehkä ajattelet heti: "Eikö meidän kannata vain ohjata avaruusalus törmäämään siihen?"

Tätä on itse asiassa kokeiltu! Vuonna 2022 NASA:n DART-missio onnistui siirtämään pientä asteroidia törmäämällä siihen avaruusaluksella. Se oli valtava tieteellinen voitto, mutta siinä on yksi iso ongelma: kyseinen asteroidi oli pieni.

Jos meitä kohti syöksyy dinosaurusten maailman lopettanut jättiläinen, avaruusaluksen törmäys on kuin yrittäisi pysäyttää tavarajuna heittämällä sen eteen pienen kiven. Meillä ei ole aikaa laukaista koko laivastoa, jos aikaa on vähän.

Hollywood-ratkaisu: Ydinaseet apuun

Nyt mennään jännittäviin lukemiin. Lawrence Livermoren kansallinen laboratorio (LLNL) on ajanut tietokoneillaan intensiivisiä simulaatioita selvittääkseen, onko ydinenergia meidän "Plan B".

Tiedän, mitä ajattelet: "Asteroidin räjäyttäminen ydinaseella" kuulostaa suoraan toimintaelokuvasta. Mutta tieteellisesti se on itse asiassa erittäin loogista. Kun aikaa on vähän ja kohde on valtava, tarvitaan maksimaalista tehoa heti.

"Standoff"-tekniikka – ei pelkkää räjähdystä

Tässä on se jännittävä osa: emme puhu asteroidin murennuttamisesta kuin kädetykitystä. Jos räjähdämme kiven palasiksi, saamme vain yhden suuren uhan sijaan valtavan määrän pienempiä, yhtä vaarallisia kivikimpaleita, jotka lentävät ympäriinsä.

Sen sijaan tutkijat tutkivat niin sanottua standoff burst -tekniikkaa. Idea on räjäyttää ydinase tietyn etäisyyden päässä asteroidin pinnasta. Räjähdyksen valtava röntgensäteily osuu kiven pintaan ja höyrystää siitä ohuen kerroksen välittömästi. Tämä höyrystynyt kivi purkautuu ulospäin, mikä luo vastavoiman eli "rekyylin". Tämä voima työntää koko asteroidia uudelle radalle, pois törmäyslinjaltamme.

Joissakin simulaatioissa voima oli niin suuri, että se hajotti kiven osiin, jotka sinkoutuivat avaruuteen nopeammin kuin painovo дели voisi vetää ne takaisin.

Miksi tällä on väliä?

LLNL:n tutkijat käyttivät huippunopeita 3D-malleja testatakseen, miten erilaiset asteroidit reagoivat. Emme nimittäin tiedä, kohtaavatko me metallisen ytimen vai pelkän irtonaisen kivimöykyn.

He ovat osoittaneet, että voimme simuloida näitä "entä jos" -skenaarioita hämmästyttävän tarkasti. Emme enää vain arvaile; olemme rakentamassa matemaattista pelikirjaa planeetan puolustukseen.

Minun näkemykseni: On hieman hermoja raastava ajatus, että maailman pelastaminen saattaa vaatia ydinaseita. Mutta rehellisesti? Jos se tarkoittaa, että saamme jatkaa elämää tällä upealla planeetalla, niin aloittakaa vain noiden laskelmien harjoittelu!