Nämä pienet otukset saattavat levittää elämää avaruuteen

Hei, haluan kertoa sinulle hankajalkaisista. Oikeasti, näistä otuksista oppiminen saa minut tuntemaan, että elämme yhtä jännittävimmistä ajoista ihmiskunnan historiassa.

Tiedätkö ne hetket, kun törmäät johonkin niin hurmaavaan, että haluat tarttua jokaiseen tuttuun ja huutaa "Oletko kuullut tästä?!" Niin minä nyt tunnen.

Hankajalkaiset. Ehkä olet kuullut niistä. Nämä suloiset, kumimaiset otukset ovat melkein kuin eläinkunnan supersankarit. Ihmiset kutsuvat niitä "vesiukarinhoiksi" tai "sammalsioiksi" – ja molemmat nimet osuvat kyllä naulankantaan.

Mutta tässä tulee se kaikkein mielenkiintoisin osuus.

Nämä pienet otukset selviävät avaruudessa

Olen aina pitänyt avaruustutkimusta siistinä, mutta hankajalkaiset vievät sen aivan uudelle tasolle. Tutkijat ovat lähettäneet näitä pikku otuksia avaruuden tyhjiöön – happinielun, pakkasen ja raju säteilyn keskelle – ja ne selvisivät. Eivät vain selvinneet, vaan myös menestyivät täällä maan päällä palattuaan.

Miten? Niillä on kaksi uskomatonta biologista temppua.

Ensinnäkin niillä on tämä Dsup-proteiini (eli damage suppressor), joka käytännössä suojelee niiden DNA:ta säteilyltä. Ajattele sitä heidän henkilökohtaisena säteilykestävänä haarniskana.

Toiseksi ne voivat siirtyä kryptobioosiin – eli syvään horrostilaan, jossa ne työntävät ulos kaiken vetensä, käpristyvät pieneksi palloksi ja odottavat. Tässä tilassa ne voivat selvitä vuosikymmeniä ilman ruokaa tai vettä. Vain... odottavat. Kärsivällisiä pikku mestareita.

Voisimmeko oikeasti aloittaa elämän muilla planeetoilla?

Tässä kohtaa aivoni alkavat tehdä voltteja.

Tutkijat ovat esittäneet tämän villin ajatuskokeen: Voisimmeko käyttää organismeja kuten hankajalkaisia "kylvämään" elämää muille maille? Marsiin, ehkä? Eurooppaan (Jupiterin kuuhun)? Jonnekin aivan muualle?

Lyhyt vastaus asiantuntijoilta on: se on mahdollista, mutta uskomattoman monimutkaista.

Asia on tässä – selviytyminen ja menestyminen ovat kaksi hyvin eri asiaa. Otetaan Kuu esimerkiksi. NASA rakentaa sinne tukikohtaa (kuinka siistiä onkaan?!) Mutta Kuun pinta on armoton mihin tahansa elämänmuotoon. Ei ilmakehää tarkoittaa ei suojaa säteilyltä tai äärimmäisiltä lämpötilanvaihteluilta. Eikä siellä käytännössä ole vettä. Hankajalkaiset ehkä teknisesti selviäisivät siellä horrostilassa, mutta eivät lisääntyisi tai tekisi mitään erityisen jännittävää.

Ja tiedätkö mitä? Jotkut hankajalkaiset saattavat jo olla Kuulla. Vuonna 2019 israelilainen avaruusalus syöksyi maahan kuljettaessaan näitä pikku otuksia. Olemme siis ehkä vahingossa tehneet Kuusta hankajalkaishotellin. Luonto on hullua, eikö?

Mars: Hieman lupaavampi vaihtoehto

Mars on se paikka, jossa asiat näyttävät hieman toiveikkaammilta, vaikka "hieman" tekee tässä todella kovasti töitä.

Marsin pinta on ehdottomasti ankara – jäätävät lämpötilat, hiekkamyrskyt, jotka saavat pahimman allergiapäiväsi näyttämään lehmienlentämiseltä, ja säteilytaso, joka paistaisi meidät ihmiset melko nopeasti. Ei kovin vieraanvarainen paikka.

Mutta maan alla? Sieltä asiat alkavat kiinnostaa.

Mars näyttää sisältävän vettä pintansa alla akvifereiden muodossa. Ja maan alla oleminen suojelisi mahdollista elämää tuolta ikävältä säteilyltä. Yksi astrobiologi asian näin: vaikka se ei olisikaan ihanteellinen ympäristö, koska energialähteitä ei olisi paljon, olemme oppineet maapallon ekstremofiileiltä, että elämä voi selvitä paikoissa, jotka ennen vaikuttivat täysin mahdottomilta.

Tämä on yksi suosikkijuttujani tieteessä – sen nöyryys. Jatkuvasti löydämme, että elämä löytää tien olosuhteisiin, joita emme koskaan kuvitelleet mahdollisiksi.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Rehellisesti? Uskon, että syvin implikaatio tässä ei ole se, voimmeko tai meidänkö pitäisi kylvää elämää muualle. Se on se, kuinka paljon meillä on vielä opittavaa.

Joka kerta kun tutkimme näitä ekstremofiilejä – organismeja, jotka kukoistavat siellä missä mikään muu ei selviä – ymmärrämme, miten vähän ymmärrämme elämän rajoista. Ja se on minusta uskomattoman toiveikasta.

Olipa niin, että ihmiset koskaan perustavat pysyviä siirtokuntia muille planeetoille vai ei, se, että ylipäätään kysymme näitä kysymyksiä hankajalkaisista ja kosmisesta kylvöstä, osoittaa jotain kaunista ihmisen uteliaisuudesta. Emme enää vain katso universumia. Kysymme, voisimmeko auttaa muokkaamaan sitä.

Ja eikö olekin jotain, mistä kannattaa innostua?

Mitä sinä ajattelet kaikesta tästä? Kirjoita kommentti alle – haluaisin kuulla ajatuksiasi siitä, pitäisikö meidän kylvää elämää muille planeetoille vai jättää se luonnon huoleksi.

Lähde: Popular Mechanics