Plutolla saattaa virrata nestettä – ja se muuttaa kaiken

Olen aina rakastanut sitä hetkeä, kun avaruusuutiset pakottavat minut myöntämään, että maailmankaikkeus on paljon oudompi paikka kuin uskallamme kuvitella.

Tällä kertaa kyseessä on Pluto. Tutkijat ovat nimittäin julkistaneet havainnon, jonka mukaan kyseisellä pienellä jääkylmällä kääpiöplaneetalla saattaisi virrata nestettä. Ei vettä, vaan nestemäistä typpeä. Mutta nestettä kuitenkin – sellaisella paikalla, jota vielä pari vuosikymmentä sitten pidettiin pelkkänä valtavana, elottoman jääpallon luonteisena möykynä.

Mistä tämä kaikki lähti?

Kaikki alkoi New Horizons -luotaimesta, joka kiisi Pluton ohi vuonna 2015. Se avasi ensimmäistä kertaa ikkunan tähän etäiseen maailmaan, ja tutkijat ovat tutkineet kuvia siitä lähtien.

Jossain vaiheessa silmiin osui jotain outoa. Sputnik Planitia – se Pluton suuri sydämenmuotoinen jäätikkö – sisältää pohjoisosassaan tummia juovia ja laikkuja. Kun tutkijat katsoivat niitä tarkemmin, he huomasivat jotain hämmästyttävää: samantyyppisiä jälkiä näkyy myös Maan jäätiköillä, erityisesti Grönlannin jääkilvessä. Ja Grönlannilla nuo tummat raidat syntyvät siellä, missä pintavettä on liikkunut.

Mitä se tarkoittaa?

Tutkijaryhmä uskoo nyt, että Plutolla nestemäinen typpi todennäköisesti nousee syvemmältä maanpinnan alta, kulkee halkeamia pitkin ja joskus murtautuu jäätikön jäätyneelle pinnalle.

Mutta se ei ole edes mielenkiintoisin osa.

Syvällä jäätikön alla tapahtuu

Jäätikön pohjalla on useita kilometrejä paksu typpijäätä. Tietyissä olosuhteissa se voi sulaa. Alhaalta tuleva lämpö ja paine voivat muodostaa taskuja nestemäistä typpeä. Aivan kuten maanalainen magma liikkuu meidän maaperässämme tai kuuma vesi purkautuu geysireistä, tämä neste voi työntyä kapeita kanavia pitkin kohti pintaa.

Saavutettuaan pinnan, se ei välttämättä pysy siellä kauan – Pluto on edelleen äärimmäisen kylmä – mutta se voi liikkua jäätikön poikki jonkin aikaa ja jättää matkalleen nuo erottuvat tummat jäljet.

"Pluto ei lakkaa yllättämästä meitä", totesi tutkimusta johtanut tohtori Alan Stern. Ja se on täysin totta.

Olisi pitänyt aavistaa

Voyager-luotain ohitti Triton-kuun jo vuonna 1989. Se näki geysirejä purkautuvan sen pinnalta. Triton on vielä Plutoakin kylmempi. Jos Triton pystyy aktiiviseen geologiaan, miksei Pluto?

Ja muistetaan: olemme nähneet Plutosta korkealaatuisesti vain noin puolet. Toinen puoli on edelleen tuntematon. Se voi kätkeä vielä enemmän yllätyksiä – ehkä lisää todisteita siitä, että tämä etäinen maailma ei olekaan niin eloton kuin kerran luulimme.

Mitä tämä kertoo meistä ja aurinkokunnastamme?

Se kertoo siitä, kuinka dynaaminen kotonaapurustomme todellisuudessa on. Löydämme nestettä paikoista, joissa sitä ei pitäisi olla.

Marsilla oli muinoin jokia. Europan pinnan alla pyörii valtameri. Titanilla on järviä ja sateita – metaanista. Ja nyt mahdollisesti nestetyppeä virtaamassa Pluton jäätiköillä.

Maailmankaikkeus ei ole niin hiljainen ja staattinen kuin ehkä kuvittelimme. Edes niissä pimeimmissä, kylmimmissä nurkissa jotain tapahtuu. Jäätä sulaa. Nesteet liikkuvat. Ja jossain siellä ulkona tapahtuu outoa kemiaa tavalla, jota emme osanneet ennustaa.

Sano se vasta: mitä muuta mahtaa odottaa meitä?