Tuhat luunoppaa – ja kukaan ei tiedä miksi

Tässä on hauska kysymys: mitä tekisit tuhannella nopalla?

Pelaisitko älyttömän pitkää lautapeliä? Perustaisitko uhkapelien imperiumin? Rakentaisitko maailman hienhimman noppatemppelin?

Entä jos nuo nopat olisivat luuta, noin 2000 vuotta vanhoja, ja olisit löytänyt ne kaikki kasana muinaisen roomalaisrakennuksen vierestä Ranskasta? Tiedätkö nyt vastauksen?

No, en minäkään. Eikä ilmeisesti arkeologitkaan.

Paikka nimeltä Grand

Kuvittele pieni kylä Koillis-Ranskassa. Nykyään se on niin hiljainen, ettei sitä katsoisi kahta kertaa ohi ajaessaan. Mutta kaksi vuosituhatta sitten? Silloin Grand oli todellinen metropoli.

Puhutaan 17 000 paikan amfiteatterista – se on isompi kuin jotkut amerikkalaiset jalkapallostadionit. Valtava basilika kirkkaine seinämaalauksineen ja upeine mosaiikkilattioineen. Loisteliaat kylpylät, jotka yhdistyivät parantumistemppeliin, omistettu Apollon Grannukselle.

Tämä paikka oli roomalaisten versio kylpylälomasta yhdistettynä viihdekeskukseen.

Aika vaikuttavaa sille, mikä on nykyään vain rauhallinen pikkukylä, eikö?

Yllättävä löytö

Viimeaikaisissa kaivauksissa tuon massiivisen basilikan lähellä tutkijat alkoivat kaivaa esiin noppia. Ja lisää noppia. Ja vielä lisää noppia.

Ennen kuin he ymmärsivät sitä, heillä oli kädessään yli tuhat luunoppaa, kaikki kasassa samassa kohdassa rakennuksen perustuksien vieressä.

Muutaman nopan löytäminen antiikin Rooman asuinpaikalta ei ole mikään ihme. Roomalaiset rakastivat pelejä yhtä paljon kuin me. Mutta yli tuhat noppaa samassa kasassa? Sellainen mysteeri saa arkeologit valvomaan yötä.

Vanha temppu

Ja tässä piilee jotain erityisen kiinnostavaa noissa pienissä luunkappaleissa (kirjaimellisesti – he valmistivat noppia luusta):

Jokainen noppa noudattaa samaa numerointijärjestelmää kuin nykynopat. Tiedätkö sen jutun, että vastakkaiset puolet laskevat aina seitsemäksi? Yksi ja kuusi, kaksi ja viisi, kolme ja neljä? Turns out roomalaiset olivat jo keksineet saman tempun, vaikka se oli alun perin egyptiläisten noppien valmistajien keksintö yli tuhat vuotta aiemmin.

Osassa noppia on pienet kolot, täytetty vahalla ja puuhiilellä, jotta pisteet erottuvat paremmin vaaleaa luuta vasten. Aika tarkkaa käsityötä pienistä pelinappuloista, sanoisin.

Mutta mitä oikeasti tapahtui?

Oliko Grandissa muinainen noppatehdas? Käytettiinkö niitä rituaaleissa basilikassa? Oliko kylässä vain joukko uskomattoman kilpailunhaluisia ihmisiä, jotka rakastivat uhkapelaamista?

Vai – ja tämä on oma suosikkiteoriani – löysimmekö vahingossa maailman ensimmäisen roomalaisen kasinon?

Okei, ehkä ei ihan kasinon veroisesti. Kaivauksissa löytyi myös täysin tavallisia asioita: saviruukkujen palasia, kolikoita, neuloja, kenkänastoja. Arkista kamaa, joka viittaa tavallisiin ihmisiin, jotka asuivat ja työskentelivät tuon hienon rakennuksen ympärillä.

Totuus on, ettei kukaan tiedä varmasti. Ja rehellisesti sanottuna? Juuri se tekee arkeologiasta niin äärettömän kiehtovaa.

Voimme ihailla arkkitehtuuria, pystymme päättämään ajoituksen, analysoimaan materiaaleja. Mutta joskus menneisyys heittää sellaisen mysteerin, joka sanoo: "Selvitä tämä."

Lopuksi

Kunnes joku keksii vastauksen, minä pysyn täällä kuvittelemassa, millaisilta mahtavat roomalaiset lautapeli-istunnot näyttivätkään tuhannella nopalla.

Vetoitukseni? Jokin muinainen gallialainen Yahtzee-versio.

Entä sinä? Mitä mieltä olet – mitä nuo nopat oikein tekivät siellä? Heitä teoriasi kommenttikenttään – olen aidosti utelias!