Onnellisuuskemikaalilla on salainen kaksoiselämä
Tämä tutkimustulos saa minut edelleen pysähtymään. Serotoniini – se sama aine, johon masennuslääkkeet kuten Prozac ja Zoloft vaikuttavat – käy siis keskusteluja sydänläppäsi kanssa. Tarkemmin sanottuna mitraaliläpän.
Jos olen rehellinen, serotoniini on minulle aina tarkoittanut mielialaa, masennusta, aivokemian kokonaisuutta. Että sama kemikaali vaikuttaisi rintakehäni sisällä olevaan pieneen kangasmöykkyyn, joka pitää veren virtaamassa oikeaan suuntaan? Tuo ei ole koskaan edes pyörähtänyt mielessäni.
Mutta Columbian yliopiston tutkijat ovat julkaisseet löydöksiä lehdessä Science Translational Medicine, ja ne viittaavat siihen, että tarina on paljon laajempi kuin kukaan osasi kuvitella. Tämä on sitä tutkimustyötä, joka muistuttaa miten kummallisesti kytkeytyneitä meidän kehomme ovat.
Tutustutaan mitraaliläppään (Kyllä, sinullakin on sellainen)
Jotta pysymme samalla sivulla, käydään läpi mistä puhumme.
Mitraaliläppä sijaitsee vasemman eteisen (johon happirikkaat verta saapuu keuhkoista) ja vasemman kammion (voimakas osa, joka pumppaa verta koko kehoon) välissä. Joka kerta kun sydämesi lyö, tämän läpän pitää sulkeutua tiiviisti – kuin yksisuuntainen ovi, joka estää verta valumasta takaisin.
Kuulostaa tärkeältä, eikö? Sitä se on.
Kun läppä alkaa rappeutua, kyseessä on degeneratiivinen mitraalipuute (DMR). Läpän kudokset paksunevat, venyvät tai menettävät muotonsa. Sen sijaan että läppä sulkeutuisi kunnolla, se vuotaa. Veri virtaa takaisin ylempään onteloon sen sijaan, että se liikkuisi eteenpäin.
Hienoa tässä on se, että alkuvaiheessa monet eivät huomaa mitään. Selviä oireita ei välttämättä ilmaannu ennen kuin vaurio on ehtinyt kertyä. Mutta ajan myötä tämä rasittaa sydäntä, nostaa keuhkoihin kohdistuvaa painetta ja voi lopulta johtaa vakaviin tiloihin kuten sydämen vajaatoimintaan tai eteisvärinään.
Lääkkeet voivat auttaa oireiden hallinnassa ja ehkäisemään komplikaatioita, mutta ne eivät pysty korjaamaan läppävauriota. Kun rappeutuminen käy vakavaksi, leikkaus läpän korjaamiseksi tai vaihtamiseksi tulee usein tarpeelliseksi.
Mistä serotoniini oikein tulee kuvaan?
Tässä kohtaa Columbian tutkimus alkaa todella kiinnostaa.
Tutkimusryhmä – jonka johtivat tohtori Giovanni Ferrari Columbiasta ja tohtori Robert J. Levy Philadelphian lastensairaalasta – päätti tutkia jotain luovaa. He pohtivat, voisiko serotoniinin kuljettajaproteiini (SERT, niille jotka seuraavat tarkasti) vaikuttaa läppärappeutumiseen.
Ajattele mitä SSR-lääkkeet tekevät: ne estävät kuljettajaproteiinin kykyä ottaa serotoniinia takaisin, jolloin sitä jää enemmän aivoissa mielialan säätelyyn. Vähentynyt SERT-aktiivisuus on näiden lääkkeiden koko pointti.
Mutta entä jos sama mekanismi vaikuttaisi tahattomasti sydänläppäkudokseen?
Tutkijat alkoivat kaivaa dataa yli 9 000 potilaalta, jotka olivat käyneet läppäleikkauksessa DMR:n vuoksi. He tutkivat myös noin sataa mitraaliläppäkoepalaa laboratoriossa.
Löydökset olivat merkittäviä: potilaat, jotka käyttivät SSR-lääkkeitä, näyttivät tarvitsevan läppäleikkausta nuoremmalla iällä verrattuna potilaisiin, jotka eivät käyttäneet näitä lääkkeitä. Yhteys oli selvä kliinisessä datassa.
Ennen kuin alat panikoida masennuslääkkeistäsi
Nyt on tärkeää olla tarkkana.
Tämä ei tarkoita, että SSR-lääkkeet aiheuttaisivat mitraaliläppäsairautta. Tutkimus osoittaa yhteyden – ihmiset, jotka käyttävät näitä lääkkeitä, näyttivät tarvitsevan leikkausta aikaisemmin. Se on hyvin eri asia kuin todistaa, että lääkkeet ajavat taudin etenemistä.
Tutkijat itse korostavat, ettei potilasdatasta voitu todentaa syy-seuraussuhdetta. Taustalla on monia muuttujia, ja ihmiset, jotka käyttävät SSR-lääkkeitä, voivat poiketa muista monilla tavoilla lääkkeiden lisäksi.
Mitä tutkimus vihjaa, on että serotoniinisignalointi vaikuttaa näyttävän osaltaan siihen, miten läppäkudos käyttäytyy. Niillä potilailla, joiden läpät jo rappeutuivat, vähentynyt serotoniininkuljettaja-aktiivisuus näytti korreloivan aggressiivisemman taudin kanssa.
Miksi tämä on tärkeää otsikoiden takana
Tässä on näkemykseni siitä, miksi tämä tutkimus merkitsee niin paljon – pelkkien lääketieteellisten vaikutusten ohella.
Ensinnäkin se muistuttaa meitä siitä, miten absurdin yhteenkytkettyjä kehomme ovat. Haluamme ajatella serotoniinia "mielialakemikaalina" tai suolta vain ruoansulatuselimistönä, mutta biologia ei toimi siistissä lokeroinnissa. Sama molekyyli, joka vaikuttaa mielentilaasi, voi käydä keskusteluja kudosten kanssa, joita et koskaan odottaisi.
Toiseksi tämä voisi lopulta johtaa parempiin tapoihin ennustaa, kenelle kehittyy aggressiivisempi läppäsairaus. Jos ymmärrämme serotoniinireitin paremmin, ehkä voimme tunnistaa korkeamman riskin potilaat aikaisemmin ja seurata heitä tiiviimmin.
Kolmanneksi – ja tämä on suuri juttu miljoonille SSR-lääkkeitä käyttäville – mahdolliset kliiniset vaikutukset vaatisivat vuosien huolellista tutkimusta ennen kuin kenenkään kannattaisi muuttaa masennuslääkitykseen liittyvää lähestymistapaansa. Hoitamattoman masennuksen riskit ovat todellisia ja hyvin dokumentoituja. Emme missään nimessä ole vielä siinä vaiheessa, että kenenkään kannattaisi lopettaa lääkitystään tämän perusteella.
Tutkijat itse vaikuttavat lähestyvän tätä mekanismien ymmärtämisen lähtökohtana, eikä kehotuksena muuttaa kliinistä käytäntöä yön yli.
Isompi kuva
Rakastan tieteen tarinoita kuten tätä, koska ne näyttävät miten tutkimus oikeasti toimii. Joku huomasi mielenkiintoisen kaavan, esitti luovan kysymyksen, keräsi dataa useista instituutioista ja löysi jotain yllättävää. Nyt alkaa todellinen työ: selvittää mitä tämä tarkoittaa, miten se toimii, ja voiko se lopulta auttaa potilaita.
Mitraaliläppä ei ehkä ole yhtä kuuluisa kuin sydän itse, mutta se tekee kriittistä työtä joka hetki elämästäsi. Ymmärtää miksi se joskus pettää – ja mitkä tekijät voivat kiihdyttää sitä – voisi oikeasti muuttaa tapaa, jolla lähestymme läppäsairauksia tulevaisuudessa.
Ja kun seuraavan kerran joku mainitsee serotoniinin, ehkä ajatteletkin sitä yksisuuntaista porttia rintakehässäsi, joka pitää veren virtaamassa oikeaan suuntaan. Tiede on aika villiä, eikö olekin?