Tapaturma, joka saattoi mullistaa kaiken
Okei, tässä tarina, joka oikeasti hymyilytti minua. Stanfordin tutkijat olivat laboratoriossaan tutkimassa korallien terveyttä, kun tapahtui jotain täysin odottamatonta. Kaksi korallin kappaletta – toinen terve ja elinvoimainen, toinen haalistunut valkoiseksi ja kitukasvuinen – putosivat vahingossa vastakkain akvaariossa.
Ei iso juttu, eikö niin? Pientä korallien siivousta.
Paitsi että se oli hyvin iso juttu.
Muutamassa päivässä haalistunut koralli alkoi saada väriään takaisin. Sen kudoksiin alkoi palata niitä kauniita, elämää ylläpitäviä leviä. Seitsemän viikon sisällä se oli toipunut täysin.
Kuvittele hetki, kun tutkijat huomasivat tämän. Ensin "odota, mitä?!" ja sitten monitorien kiihkeä tarkistaminen ja ymmärrys, että he olivat ehkä törmänneet johonkin mullistavaan.
Miksi tällä on väliä
Permit minun selittää, miksi korallien haalistuminen on niin valtava juttu (koska rehellisesti sanottuna luulen, että meillä monilla on tämä termi tiedossa, mutta emme oikein ymmärrä mitä on tapahtumassa).
Korallit saattavat näyttää kiviltä tai kasveilta, mutta ne ovat oikeasti eläimiä – ja aika hämmästyttäviä sellaisia. Niiden kudosten sisällä elää pieniä leviä nimeltä symbioottisia levä. Nämä pienet otukset toimivat korallin henkilökohtaisina aurinkopaneeleina, muuttaen auringonvalon energiaksi ja muodostaen noin 90 prosenttia korallin ravinnosta.
Kun meren lämpötila nousee edes hieman, korallit stressaantuvat ja potkivat nämä levät ulos. Ilman niitä korallit muuttuvat kalpean valkoisiksi (haalistuvat). Ne eivät kuole heti, mutta ne käytännössä näkevät nälkää. Jos lämpötilat eivät laske, ne lopulta luovuttavat kokonaan.
Tässä on se pelottava osuus: jotkut tutkijat arvioivat, että koralliriutat voivat hävitä meidän lastemme elinaikana. Ilmastonmuutos tekee meren lämpöaalloista voimakkaampia ja yleisempiä. Me oikeastaan paistamme valtameriamme.
Tiede (yksinkertaistettuna)
Nyt tässä tulee se todella jännittävä osuus. Stanfordin tiimi halusi ymmärtää, miksi tämä vahingossa tapahtunut korallien kosketus toimi. Joten he tekivät sen, mitä hyvät tutkijat tekevät – he suunnittelivat kokeen.
He ottivat 10 paria korallin kappaleita, joista kumpikin pari oli peräisin samasta korallieläimestä (joo, korallit lisääntyvät kloonaamalla itseään, mikä on aika hurjaa). Jokaisessa parissa toinen kappale oli terve ja toinen haalistunut.
Viisi paria asetettiin koskettamaan toisiaan fyysisesti. Muiden viiden parin kohdalla ne pidettiin millimetrin päässä toisistaan – lähellä mutta eivät aivan kosketa.
Tulokset olivat dramaattisia. Jokainen haalistunut koralli, joka kosketti tervettä kumppaniaan, toipui täysin. Jokainen haalistunut koralli, joka pysyi erillään... kuoli.
Se on sataprosenttinen onnistumisprosentti sataprosenttista epäonnistumisprosenttia vastaan. Tämä ei ole lupauksellinen merkki; tämä on läpimurto.
Mitä oikeasti tapahtuu sisällä
Tutkijat sukelsivat syvälle "miten"-kysymykseen todella tehokkaiden mikroskooppien avulla. Mitä he löysivät, on todella kiehtovaa.
Kun geneettisesti identtiset korallit koskettavat toisiaan, niiden kudokset tunnistavat toisensa – vähän samaan tapaan kuten kehosi hyväksyy elimen identtiseltä kaksoselta mutta saattaa hylkiä sellaisen tuntemattomalta. Nämä kudokset oikeasti fuusioituvat yhteen ja luovat pieniä kanavia niiden väliin.
Näiden kanavien kautta hyödylliset levät (ja ravinteet, joita ne tuottavat) virtaavat suoraan terveestä korallista haalistuneeseen. Tutkijat näkivät levien liikkuvan jo kolmessa päivässä.
Mutta tässä on se osuus, joka todella räjäytti mieleni: korallien ei tarvitse pysyä yhteydessä ikuisesti. Tiimi testasi yhteyden katkaisemista eri aikaväleillä. Kävi ilmi, että vain viiden tai seitsemän päivän kontakti riitti. Sen jälkeen, vaikka ne erotettiin, haalistuneet korallit jatkoivat toipumistaan ja saavuttivat täyden terveyden samassa seitsemän viikon aikataulussa.
Miksi? Koska kun tarpeeksi leviä pääsi kamppailevaan koralliin, nämä levät lisääntyivät nopeasti uudessa kodissaan. Ne käytännössä saivat uuden alun ja ottivat energiantuotannon haltuun. Koralli käytännössä käynnistyi uudelleen.
Miksi tämä antaa minulle toivoa
Olen rehellinen kanssasi – ilmastouutiset voivat tuntua ylivoimaisilta. Kuulemme niin paljon kuolevista ekosysteemeistä ja lähestyvistä käännekohdista, että on helppo lipsahtaa epätoivoon.
Mutta tällaiset löydökset muistuttavat minua siitä, miksi tiede on tärkeää. Joku huomasi jotain outoa akvaariossa. He kysyivät "entä jos?". He suunnittelivat kokeen. Ja nyt meillä on uusi työkalu pelastusarsenaalissamme yhden maapallon tärkeimmistä ekosysteemeistä.
Koralliriutat peittävät alle yhden prosentin merenpohjasta, mutta tukevat noin 25 prosenttia kaikista merilajeista. Ne ovat kalojen kasvualustoja, rannikoiden suojia ja kokonaisia ekosysteemejä, joissa kuhisee elämää. Niiden menettäminen olisi katastrofaalista.
Tämä tutkimus viittaa siihen, että jos pystymme tunnistamaan terveitä korallikolonioita ja auttamaan niitä joutumaan kosketuksiin kamppailevien kanssa, saattaisimme pystyä nopeuttamaan toipumista dramaattisesti. Se ei ratkaise ilmastonmuutosta, eikä se pelasta jokaista riuttaa. Mutta se on toivon säde synkässä meressä (tarkoituksellinen sanaleikki).
Mitä tulee seuraavaksi
Tutkijat pohtivat nyt, miten tätä voisi soveltaa luonnossa. Miten kannustaa korallin kappaleita koskettamaan toisiaan oikealla riutalla? Voisimmeko kehittää tekniikoita, joilla korallit pidetään väliaikaisesti yhdessä tarpeeksi kauan, jotta siirto tapahtuisi?
Työtä riittää vielä paljon. Mutta ensimmäistä kertaa meillä on dokumentoitua näyttöä siitä, että kuolevat korallit eivät välttämättä ole vielä mennyttä. Ne saattavat tarvita vain vähän apua – ja joskus tuo apu on yhtä yksinkertaista kuin kosketus geneettiseltä kaksoselta.
Kuten johtava kirjoittaja Danny Collins asian ilmaisi: "Vaikka haalistuneet korallit saattavat kuolla, ne eivät ole vielä kuolleita."
Rakastan tuota lainausta. Se pätee koralleihin, toki. Mutta rehellisesti sanottuna, eikö se tunnu pätevän moniin asioihin juuri nyt?
Joskus ero kuoleman ja toipumisen välillä on vain oikea yhteys oikeaan aikaan.
Toivottavasti pystymme jatkossakin luomaan näitä yhteyksiä – korallien puolesta ja itsemme puolesta.