Okei, haluan, että todella pysähdyt hetkeksi miettimään tätä: päiväsi ei aina ole tasan 24 tuntia pitkä.
Tiedän, tiedän – ajattelet: ”No obviously. Meillähän on kesäaika ja muut tällaiset.” Mutta en tarkoita kellojen säätämistä. Tarkoitan Maan akselinsa ympäri tapahtuvan kierroksen todellista, fyysistä kestoa. Joskus se on hieman lyhyempi. Joskus hieman pidempi. Kyse on millisekunneista, sellaisista eroista, joita ei huomaa edes selaillessaan puhelintaan.
Mutta tässä on outoa: tutkijat ovat murehtineet vuosikymmeniä siitä, mikä aiheuttaa nämä pienet vaihtelut. Olemme aina tienneet, että pintailmiöt vaikuttavat – hurrikaanit, maanjäristykset, sulavat jäätiköt, vuorovesi. Nämä ilmiöt siirtävät massaa, ja kun massa siirtyy, se voi nopeuttaa tai hidastaa Maan pyöimistä, vähän kuten luistelijan, joka vetää kätensä sisään ja pyöii nopeammin.
Asiaton on se, että nämä pintavoimat eivät selittäneet kaikkea. Jokin syvemmällä oli meneillään.
Mikä siis on juttu?
Esittelen teille Huifeng Zhangin ja Mathieu Dumberryn Albertan yliopistosta. Nämä kaksi ovat toimineet planeettarina, ja he julkaisivat hiljattain löydöksiä Nature-lehdessä, jotka ovat rehellisesti sanottuna melko kiehtovia.
Kävi ilmi, että syyllinen on niin kutsuttu sisuskern – superkuuma, kiinteä raudasta ja nikkelistä koostuva pallo, joka sijaitsee planeettamme keskipisteessä. Tässä on hämmentävää: sisuskern pyöii omalla nopeudellaan, riippumattomasti muusta Maasta. Se driftaa hieman itäänpäin verrattuna siihen, mihin gravitaatio ”haluaisi” sen asettuvan suhteessa yläpuolella olevaan mantleen.
Tämä luo eräänlaisen gravitaatiovetokisaa. Sisuskern yrittää pysyä mantleen tahdissa, mutta gravitaatio vetää sitä samalla taaksepäin, ja se samalla pyöii hieman nopeammin. Samaan aikaan ulkokernan (tuon nestemäisen metallikerroksen) ja mantleen rajalla tapahtuvat ainevirtojen aiheuttamat vääntömomentit – ne työntävät ja vetävät eri suuntiin.
Kun nämä voimat ovat tasapainossa, saamme tavallisen 24-tuntisen päivän. Kun ne eivät ole? Päivän pituus muuttuu, vain hieman.
Miksi sinun pitäisi välittää?
Rehellisesti? Et todennäköisesti huomaa. Kyse on millisekunneista. Herätyskelloasi ei kiinnosta. Aamukahvirutiinisi on turvassa.
Mutta on jotain outoa ja lohdullista siinä, että milesien syvyydessä jalkojen alla käy jatkuvasti monimutkainen planeettainen baletti. Sisuskern driftaa, ulkokern virtaa, mantlea työnnetään ja vedetään – kaikki tämä toimii yhdessä (ja joskus vastakkain) määrittämässä tarkalleen, kuinka pitkäksi tiistaisi muodostuu.
Lisäksi tämä tutkimus auttaa tutkijoita ymmärtämään Maata tavalla, joka menee paljon pidemmälle kuin pelkkä ajan seuranta. Kernan ja mantleen rajalla tapahtuvat vuorovaikutukset kertovat meille planeettamme syvällä olevista materiaaleista ja dynamiikasta – asioista, joita emme voi koskaan havaita suoraan. Se on kuin moottorin toimintaperiaate selviäisi pelkästään sen ääntä kuuntelemalla.
Yhteenveto
En tiedä sinusta, mutta minusta tämä on aivan hullua. Olemme kellumassa kivellä, joka pyöii avaruudessa, ja jopa olemisemme perustavanlaatu