Okei, myönnän sen – kun näin otsikot mahdollisista elämän merkeistä Marsilla ja kaukaisella eksoplaneetalla K2-18b, innostuin hieman. ”Emmekö me vihdoin ole yksin?” ajattelin. Ja veikkaan, että sinäkin innostuit.
Mutta tässä on se asia, joka jäi mieleeni luettuani uudesta tutkimuksesta: itse tutkijat? He eivät olleet niin vakuuttuneita.
Otsikoiden ja todellisuuden välinen kuilu
Vuonna 2025 saimme kaksi suurta ilmoitusta, jotka saivat avaruusharrastajat kaikkialla hyppimään riemusta. Ensinnäkin tutkijat havaitsivat K2-18b:n ilmakehästä jotain, mikä saattoi olla jälkiä tietyistä molekyyleistä – planeetasta, joka sijaitsee kaukana kosmisessa erämaassa. Maan päällä nämä molekyylit liittyvät eläviin olentoihin. Sitten NASA julkaisi toisen pommin: Marsin kalliosta nimeltä Cheyava Falls, jossa oli näitä hienoja täpläkuviointeja, jotka voivat olla merkkejä muinaisesta mikrobien toiminnasta.
Media, ymmärrettävästi, riehaantui. Eikä Nasa viranomaisista juuri tyrmännyt innostusta.
Mutta ryhmä tutkijoita päätti kysyä suoraan tiedemiehiltä, mitä he todella ajattelivat. Niiltä ihmisiltä, jotka tutkivat tätä alaa ammattikseen. Löydökset olivat... no, sanotaan vain, että tieteellinen yhteisö ei tehnyt takaperinotteita.
Luvut eivät valehtele
Tässä kohtaa asia muuttuu mielenkiintoiseksi. Kun kysyttiin, oliko maanulkoista elämää todennäköisesti löydetty:
- Vain 6,6 % astrobiologeista sanoi kyllä K2-18b:n osalta
- Noin 15 % oli samaa mieltä Marsin löydösten kanssa
Nämä luvut eivät ole nollia, mikä on merkityksellistä. Mutta lähes kaksi kolmasosaa asiantuntijoista oli eri mieltä K2-18b:n johtopäätöksen kanssa, ja lähes puolet oli eri mieltä Marsin kalliosta.
Minusta kiehtovinta on se, mitä tapahtui näiden kahden ilmoituksen välillä. Kun tutkijat tarkastelivat, kuinka vahvasti tiedemiehet suhtautuivat asiaan, jotain mielenkiintoista paljastui. Niiden määrä, jotka vahvasti olivat eri mieltä, putosi dramaattisesti – 35 %:sta vain 11 %:iin. Yhteisö ei ollut äkillisesti vakuuttunut, mutta he olivat selvästi pehmentämässä skeptisismiään. He olivat tulemassa avoimemmiksi mahdollisuudelle hyväksymättä väitettä täysin.
Miksi ero Marsin ja K2-18b:n välillä?
Tiedemiehillä oli enemmän luottamusta Marsin löydöksiin, ja rehellisesti sanottuna se on järkevää, kun asiaa miettii. K2-18b:n kohdalla me käytännössä siristämme silmiämme miljoonien kilometrien päästä tulevalle valolle yrittäessämme selvittää, mitä sen ilmakehässä on. Se on kuin yrittäisi lukea kirjaa sumeasta ikkunasta kadun toiselta puolelta.
Mutta Marsin kalliosta meillä on (vertauskuvallisesti) fyysistä todistusaineistoa, jota voimme tutkia läheltä. Data on yksinkertaisesti vankempaa ja yksityiskohtaisempaa. Se herättää luonnollisesti enemmän luottamusta.
Tutkijat huomauttavat myös jostain hyvin tärkeästä: tiedemiehet ovat hyvin tietoisia siitä, että luonto on mestarillinen huijari. Ne leopardintäplät Marsin kalliolla? Maan päällä ne muodostuvat usein mikrobien toiminnan seurauksena. Mutta