Tiede moukari kädessä: mitä jos kuolema ei olisikaan pysyvä?

Ota nyt ihan rauhallisesti – tiedemiehet nimittäin onnistuvat yhä useammin herättämään asioita takaisin eloon. Ja tarkoitan ihan kirjaimellisesti.

Koko ihmiskunnan historiassa kuolema on ollut yhtä pysyvä kuin asiat vaan voi olla. Sydän pysähtyy, aivot sammuvat, ja se on siinä – peli ohi. Olemme rakentaneet kokonaisia uskontoja, filosofioita ja taiteen lajeja tämän väistämättömän totuuden ympärille. Se on se juttu, joka meitä kaikkia yhdistää, eikö vain? Suuri tasapäistäjä.

Mutta nyt tulee se kiinnostava osuus: uusi tutkimusaalto alkaa nakertaa tuota oletusta. Ja rehellisesti sanottuna se on sekä kiehtovaa että vähän pelottavaa.

Kokeilu, joka järkytti kaikkia

Vuosi sitten Yale-yliopiston tutkijat tekivät jotain, mikä kuulostaa suoraan Frankenstein-elokuvasta. He ottivat sian aivoja – aivoja, jotka olivat olleet kuolleita useita tunteja – ja täyttivät ne erityisellä liuoksella, jonka tarkoitus oli palauttaa solujen toiminta.

Lopputulos? Jotain hermostollista aktiivisuutta palasi. Ei täyttä tajuntaa tai mitään sen sellaista, mutta mitattavissa olevaa, spontaania sähköistä toimintaa soluissa, joiden piti olla kuolleita. Tutkijat kutsuivat sitä "molekyylien ja solujen toiminnan osittaiseksi palautumiseksi."

Anna sen todella mennä perille.

Nämä eivät olleet nuoria, tuoreita aivoja. Nämä olivat aivoja, jotka olivat virallisesti ylittäneet "kuollut"-kynnyksen. Ja silti... jotain palasi takaisin.

Mitä tämä oikeasti tarkoittaa?

Tässä kohtaa homma alkaa oikeasti kiinnostaa – ja kysymykset moninkertaistuvat nopeammin kuin vastaukset.

Ensinnäkin on määritelmäongelma. Olemme aina ajatelleet, että kuolema on selkeä viiva – kuin katkaisijankin kääntäminen. Mutta jos solujen toiminta voidaan palauttaa kuoleman jälkeen, ehkä kuolema ei olekaan yksittäinen hetki. Ehkä se on enemmänkin prosessi, gradientti, johon liu'umme vähitellen sen sijaan että kaaduttaisiin jyrkänteeltä alas.

Ja jos se pitää paikkansa, niin mitä me oikeastaan yritämme kääntää takaisin päinvastaiseksi?

Oikeudelliset ja eettiset seuraukset ovat myös melko ällistyttäviä. Tällä hetkellä kuolema määritellään lain puolesta – sen perusteella päätetään, milloin joku voidaan julistaa kuolleeksi, milloin elimiä voidaan kerätä, milloin henkivakuutus maksetaan. Mutta jos kuolema muuttuu joksikin joustavammaksi, spektriksi... miten me käsittelemme sitä?

Isompi kuva

Olen pyöritellyt tätä paljon mielessäni, ja tässä on se juttu joka oikeasti viehättää: olemme aina olettaneet, että elämän ja kuoleman välinen raja on pyhä ja koskematon. Se on se sääntö, jota mikään ei voi rikkoa – ei teknologia, ei lääketiede, ei tahdonvoimakaan.

Mutta entä jos tuo oletus on aina ollut väärin?

Entä jos viiva on aina ollut enemmänkin sumea vyöhyke, ja me vasta nyt kehittämässä työkaluja nähdäksemme sen selkeästi?

En tiedä sinusta, mutta minä pidän tätä sekä lohduttavana että syvästi ahdistavana samanaikaisesti. Lohduttavana, koska se viittaa siihen, että ehkä – vain ehkä – loppu ei ole aivan niin lopullinen kuin olemme aina uskoneet. Ahdistavana, koska se avaa purkin matoja, johon emme ehkä olleet valmiita.

Mitä seuraavaksi?

Tämä ei tarkoita, että kukaan alkaisi herättelemään kuolleita ihan lähiaikoina. Nämä ovat varhaisia päiviä, ja tiede on yhä hyvin lapsenkengissään. Mutta se, että kysymme näitä kysymyksiä ylipäätään, että teemme kokeita jotka työntävät sitä, mitä pidimme mahdollisena... se on valtava juttu.

Se hullu osuus? Emme puhu pelkästään elämän pidentämisestä. Puhumme perustavanlaatuisen määritelmän haastamisesta siitä, mitä "elävä" oikeastaan tarkoittaa. Ja sellainen kysymys ei vain muuta tiedettä – se muuttaa kaiken.

Olen vilpittömästi utelias näkemään, mihin tämä menee. Olemmeko todistamassa ensimmäisiä askeleita kohti tulevaisuutta, jossa kuolema saattaisi olla... valinnainen? Vai vain leikkimme tulella, jota emme täysin ymmärrä?

Joka tapauksessa yksi asia on varma: elämän ja kuoleman välinen raja juuri mutkistui huomattavasti.

Mitä sinä ajattelet? Onko kuolema oikeasti loppu, vai olemmeko vain olleet liian pelokkaita kysyäksemme, pitääkö sen olla? Jätä kommenttisi alle – haluan oikeasti kuulla, mitä ajattelet näistä jutuista.