Maailmankaikkeuden yllättävä käänne

Korkealla Arizonan vuorilla seisoo teleskooppi, jolla on tuhansia robottivarsia. Kolmen vuoden ajan ne ovat joka yö kääntäneet itsensä uudelleen ja mitanneet uusia galakseja tarkasti kuin kellokoneisto. Teleskoopin nimi on DESI, ja sen tehtävä oli yksinkertainen: kartoittaa 14 miljoonaa galaksia.

Tarkoitus oli selvittää, laajeneeko maailmankaikkeus tasaisella vauhdilla vai tapahtuuko jotain odottamatonta.

Kahdenkymmenenviiden vuoden ajan vastaus vaikutti selvältä. Laajeneminen jatkuu tasaisena. Piste. Mutta maaliskuussa 2025 kuva muuttui.

Vanha tarina

1990-luvun lopulla fyysikot huomasivat, että maailmankaikkeus ei pelkästään laajene. Se kiihtyy. Mitä kauempana galaksi on, sitä nopeammin se karkaa meiltä. Jotain painaa kaikkeutta auki päin – jotain, jota emme ymmärrä. Tätä kutsutaan pimeäksi energiaksi.

Sitä pidettiin vakiona. Se oli kuin vakionopeus, joka ei koskaan muutu. Malli sai nimen ΛCDM, ja se selitti havainnot täydellisesti. Kaikki sopi. Kukaan ei kyseenalaistanut sitä.

Mallin mukaan maailmankaikkeus päätyy lämpökuolemaan. Galaksit etääntyvät niin kauas toisistaan, että ne katoavat näkyvistä. Tähdet sammuvat. Kaikki jäähtyy ja leviää äärettömiin aikoihin.

Uusi data

DESI:n mittaukset vihjaavat nyt toiseen suuntaan. Pimeä energia ei ehkä olekaan vakio. Se saattaa muuttua ajan myötä.

Kun tuloksia yhdistetään kosmiseen taustasäteilyyn ja supernovahavaintoihin, kuva ei enää ole entisensä. Jos pimeä energia muuttuu, myös tulevaisuus voi olla toinen.

Mahdolliset loput

Jos pimeä energia vahvistuu, voi edessä olla suuri repeämä. Galaksit hajoavat, aurinkokunnat repeävät, ja lopulta atomitkin irtoavat toisistaan. Jos taas pimeä energia heikkenee, painovoima voittaa. Maailmankaikkeus lakkaa laajenemasta ja alkaa supistua takaisin itseensä.

Tai sitten tapahtuu jotain, jota emme osaa edes kuvitella.

Muut merkit

DESI ei ole ainoa outous. Hubblen jännite on tunnettu ongelma – nykyinen laajenemisnopeus ei matchaa varhaisen universumin mallien kanssa. Myös galaksien ryhmittyminen näyttää olevan vähemmän tiivistä kuin mallit ennustavat.

Nämä ongelmat on pitkään nähty erillisinä. Nyt ne näyttävät liittyvän toisiinsa. Se herättää kysymyksiä mallin perusrakenteesta.

Uusi alku?

Tämä voi olla vain tilastollista kohinaa. Seuraava datakierros voi muuttaa kaiken takaisin. Mutta se ei tunnu enää pelkästään kohinalta. Se voi olla merkki siitä, että vanha malli ei riitä enää.

Olemme nähneet tämän ennenkin. Kun Newton toi painovoiman. Kun Einstein muutti sen avaruuden kaareutumiseksi. Kun kvanttimekaniikka rikkoi arkitajun. Jokainen kerta vaati uusien sääntöjen kirjoittamista.

Tällä kertaa saatamme olla keskellä sellaista hetkeä.