Se mies, joka päätti perustaa oman keisarikunnan – ja onnistui hämmästyttävän hyvin

Tämä uutinen sai minut aivan innosta soikeaksi.

Britannian uuden rautatien rakentajat kaivoivat maasta jotain todella poikkeuksellista: kolikon, jonka oli lyöttänyt mies nimeltä Carausius. Sama kaveri, joka kerran päätti yksinkertaisesti ryhtyä omaksi keisarikseen. Pienessä irti­reväytyneessä valtiossaan. Tuhansien kilometrien päässä Roomasta.

Sotilas, joka kyllästyi alistuvuuteen

Carausius palveli alun perin sotilaallisessa tehtävässä Englannin kanaalin alueella. Hänen hommansa oli partioida Pohjanmerta ja pitää merirosvot loitolla Rooman laivoista. Ei ehkä kovin glamouria, mutta tärkeää työtä kuitenkin.

Ongelma vain oli, että Carausius keksi vähän... luovia kirjanpito­ratkaisuja. Kaikki takavarikoidut merirosvojen saaliit piti kuulemma toimittaa Rooman valtionkassaan, mutta kaveri päätti pitää suurimman osan itsellään. Kun roomalainen keisari Maximian sai vihiä tästä (vaikea piilotella sellaista, kun kullan pitäisi ilmestyä jonnekin), Carausius sai valita: joko mennä Roomaan vastaamaan teoistaan tai tehdä jotain täysin hillittömää.

Hän valitsi hillittömän.

Vuoden 286 tienoilla Carausius julisti itsensä "Pohjoisen keisariksi". Britannia oli silloin about yhtä kaukana Rooman vaikutuspiiristä kuin mahdollista, joten se vaikutti järkevältä paikalta pienelle kapinalle. Ja tässä tulee se kiinnostava osuus: hän ei vain huutanut "minä olen nyt keisari!" ja toivonut parasta. Hän pani kaiken peliin.

Kolikot, jotka päihittivät Rooman laadun

Carausius perusti rahapajat Lontooseen ja Colchesteriin ja alkoi tuottaa omia kolikoitaan. Ja tässä kohtaa menee todella erikoiseksi: hänen kulta- ja hopeakolikonsa olivat laadultaan parempia kuin Rooman omat. Eli kuvittele: kapinallinen keisari löi parempaa valuuttaa kuin varsinainen valtakunnan rahapaja.

Seitsemän vuoden valtakautensa aikana (286–293 jaa.) hän tilasi useita erilaisia kolikko­malleja, mikä on nykyarkeologeille kullan arvoista. Kun tämä uusi kolikko löytyi rautatie­työmaalta, tutkijat pystyivät ajoittamaan sen noin vuoteen 287 pelkän tyylin perusteella.

Kyseinen kolikko löytyi koekuopista, joita kaivettiin East West Rail -yhtiön uuden radan reitillä Oxfordin ja Cambridgen välillä. Työmaa on valtava: kahden vuoden aikana porukka kaivaa 6 000 koekuoppaa, kukin noin 50 metriä pitkä, ennen kuin varsinainen rakentaminen alkaa.

Se tunne, kun olet ensimmäinen 2 000 vuoteen

Arkeologi Joss Piper-Jarrett tiivisti sen kauniisti: näiden paikkojen kaivaminen tarkoittaa usein, että olet "ensimmäinen henkilö 2 000 vuoteen – joskus pidempäänkin – joka näkee ne".

Anna sen painua hetkeksi sisään. Kahdentuhannen vuoden ajan tuo pieni kolikko makasi maan alla rauhassa. Ja nyt, rautatieprojektin ansiosta, joku pääsee ensimmäisenä ihmisenä noin 1 700 vuoteen pitämään sitä kädessään. Se on yksi arkeologian romanttispia puolia minun mielestäni.

Ryhmä löysi myös toisen roomalaisaikaisen kolikon (vuodelta 138–180, Antoninus Piuksen tai Marcus Aureliuksen kaudelta) sekä myöhäisrautakauden astian kappaleita. Lisäksi löytyi paalu­kuoppien jäänteitä, jotka olisivat tukeneet rakennuksia – eli kyseessä ei ollut mikään satunnainen paikka, vaan oikeasti asuttu alue.

Projektin historiallisen ympäristön vastuuhenkilö Mike Court sanoo, että he ovat varmoja löytävänsä lisää merkittäviä kohteita seuraavien kahden vuoden aikana. "Tiedämme lähialueiden muista projekteista, että tämä Britannian osa on rikas arkeologinen maisema, emmekä pettyneet", hän totesi.

Se kolikko­löytö, joka asettaa kaiken mittakaavaan

Pitää mainita, että tämä uusi löytö on hienoa, mutta se ei todellisuudessa ole lähelläkään vaikuttavinta Carausius-löytöä. Se kunnia kuuluu Somersetissa vuonna 2010 tehdylle löydölle, jossa metallin­tunnistaja törmäsi suurimpaan koskaan yhdestä astiasta löydettyyn kolikko­kasaan: yli 52 000 roomalaista kolikkoa, yhteispainoltaan 160 kiloa. Niiden joukossa oli 766 Carausiuksen kolikkoa – suurin koskaan löydetty hänen valuuttansa erä.

Silti tässä uudessa löydössä on jotain erityistä. Ei vain kolikko itsessään, vaan se, mitä se edustaa: pieni pala paljon isommasta ja oudommasta tarinasta. Mies, joka päätti ettei sääntöjä tarvitse noudattaa, rakensi oman keisarikunnan saarelle maailman reunalla ja löi kolikoita, joita löydetään vielä 1 700 vuotta myöhemmin.

Joka kerta kun luen tällaisista löydöistä, muistan että historia ei ole vain suuria taisteluita ja kuuluisia keisareita. Joskus se on myös sitä outoa, kapinallista kaveria valtakunnan laidalla, joka ajatteli osaavansa tehdä asiat paremmin – ja muutamaksi vuodeksi hän todella onnistui siinä.