Sääntöjä rikkova planeettakunta

Muistatko ne muistisäännöt aurinkokunnasta? Kiviset planeetat lähellä tähteä, kaasujättiläiset kauempana. Näin sen piti mennä.

Sitten tähtitieteilijät löysivät järjestelmän, joka ei piitannut säännöistä lainkaan.

Oppikirja sai kovan kolauksen

Planeettojen syntyä on selitetty yksinkertaisella tavalla. Lähellä tähteä on kuumaa. Kaasut haihtuvat, ja jäljelle jää vain kivisiä kappaleita. Kauempana taas on kylmempää, joten kaasut voivat kerääntyä planeettojen ympärille.

Tämä malli toimi hyvin – kunnes tuli poikkeus.

LHS 1903: Tähti, joka ei noudattanut kaavaa

Warwickin yliopiston Thomas Wilsonin johtama ryhmä tutki pientä punaista kääpiötähtä nimeltä LHS 1903. Aluksi kaikki näytti tavalliselta: yksi kivinen planeetta lähellä, kaksi kaasujättiläistä kauempana.

Sitten Euroopan avaruusjärjestön Cheops-satelliitti paljasti neljännen planeetan. Ja se oli kivinen.

Järjestys meni siis näin: kivi, kaasu, kaasu, kivi. Kuin aurinkokunta olisi sekoitettu uudelleen.

Mistä tämä planeetta tuli?

Tutkijat pohtivat selityksiä. Ehkä uloin planeetta oli joskus kaasujättiläinen, mutta menetti kaasukehänsä törmäyksessä? Laskelmat eivät tukeneet tätä. Ehkä planeetat olivat vaihtaneet paikkojaan? Myöskään tämä ei pitänyt paikkaansa.

Ratkaisu oli yllättävämpi: planeetat eivät syntyneet yhtä aikaa.

Uusi tapa muodostua

Tavallisesti kuvitellaan, että planeetat syntyvät yhdessä kaasusta ja pölystä. LHS 1903:n kohdalla saattaa olla toisin. Ehkä planeetat muodostuivat peräkkäin, yksi toisensa jälkeen.

Ajatus sisä-ulkosuunnasta on tunnettu jo vuosikymmenen ajan. Nyt sille löytyi ensimmäinen vahva tuki.

Kaasua ei ollut jäljellä

Kun uloin kivinen planeetta syntyi, järjestelmässä ei ollut enää kaasua. Se oli jo haihtunut. Silti planeetta muodostui.

Se on kuin rakentaisi taloa, kun rautakauppa on jo suljettu.

Aurinkokuntamme ei ehkä olekaan malli

Olemme rakentaneet planeettojen syntymää koskevat mallit yhden esimerkin varaan: oman aurinkokuntamme. Nyt kun havainnot lisääntyvät, mallit alkavat horjua.

"Erilaisia järjestelmiä löytyy yhä enemmän. Siksi teorioitakin pitää päivittää", toteaa ESA:n tutkija Isabel Rebollido.

Mitä tästä seuraa?

LHS 1903 saattaa olla harvinainen poikkeus. Tai se voi kertoa uudesta tavasta, jolla planeettoja syntyy.

Tärkeintä on se, että ymmärryksemme laajenee. Ja se, että universumi ei toimi aina niin kuin luulimme.