Se päivä, joka muutti kaiken

Haluan kertoa tarinan, joka todella pitää minut hereillä öisin.

Kuvittele tämä: On 22. kesäkuuta 1983. Kaunis kesäilta Roomassa. 15-vuotias tyttö nimeltä Emanuela Orlandi on menossa flööta-tunnille, soittokotelo kädessään. Hän on innoissaan piano-tunnista myöhemmin iltapäivällä. Ei mitään erikoista. Ei mitään huolestuttavaa. Tavallinen päivä teini-ikäiselle, joka asui Vatikaanin muurien sisäpuolella.

Mutta tässä on se asia, joka tekee tästä tapauksesta ehdottomasti karmaisevan — se oli viimeinen normaali hetki, joka kenelläkään koskaan oli Emanuelan kanssa.

Seuraavaan iltaan mennessä hän oli poissa. Eikä kukaan — ei Vatikaani, ei italian poliisi, ei lukemattomat tutkijat neljän vuosikymmenen aikana — ole pystynyt selittämään, mitä tapahtui.

Tyttö, jolla oli koko maailma edessään

Emanuela ei ollut tavallinen teini. Hänen isänsä työskenteli paavin taloudessa, mikä tarkoitti, että hän quite literally kasvoi Vatikaanin puutarhoissa juosten. Tämä oli lapsi, jolle majesteettiset kirkot, sveitsiläiskaartilaiset, koko Pyhän istuimen teatraalinen loisto oli yksinkertaisesti... hänen takapihansa.

Hän rakasti musiikkia. Hän soitti flöötaa. Hän lauloi. Hänellä oli unelmia, kuten millä tahansa 15-vuotiaalla. Hänen vanhempi sisarensa oli menossa naimisiin pian, ja häisshoppailuja oli tiedossa.

Sitten joku lähestyi häntä bussipysäkin lähellä työtarjouksella. Jaa lentolehtisiä muotinäytöksessä. Helppoa rahaa. Ei mitään epäilyttävää näennäisesti, eikö niin?

Se, mitä sen jälkeen tapahtui, on kysymys, joka on kuluttanut neljä vuosikymmentä tutkimuksia.

Tutkinta menee sekaisin

Tässä kohtaa asiat menevät todella oudoiksi. Poliisi löysi tapaukseen yhdistetyn vihreän BMW:n. Yksi sen ikkunoista oli rikottu sisältäpäin — kuin joku olisi yrittänyt epätoivoisesti paeta. Mutta kun he saivat sen kiinni, kuljettaja oli kauan sitten poissa.

Sitten alkoivat puhelut.

Yksi soittaja väitti olevansa terroristi, joka oli kaapannut Emanuelan. Hän vaati jotain tiettyä: Mehmet Ali Ağcan vapauttamista, miestä joka yritti murhata paavi Johannes Paavali II:n. Aika hurja lunnasvaatimus, vai mitä?

Toinen salaperäinen soittaja kuvasi tapaavansa tytön, joka vastasi Emanuelan kuvausta — paitsi että hän kutsui itseään Barbăraksi ja sanoi olevansa Venetsiasta. Miksi kaapattu tyttö antaisi väärän nimen ja kotipaikan? Oliko tämä todella Emanuela, vai joku täysin eri?

Teorioita alkoi ilmaantua nopeammin kuin ehdit sanoa "salaliittoteoria".

Vatikaani-yhteys

Nyt tässä kohtaa leuani todella loksahtaa. Vatikaanin pitäisi olla katolilaisuuden moraalinen keskus, eikö niin? Paikka avoimuutta ja jumalallista ohjausta?

No, vuonna 2015 tapahtui jotain nimeltä VatiLeaks — käytännössä asiakirjoja paljastui, jotka osoittivat Vatikaanin käyttävän rahaa tavoilla, jotka saavat minkä tahansa kirjanpitososiontiön huolestumaan. Mutta niiden asiakirjojen seasta? Jotain paljon häiritsevämpää.

Siellä oli kansio merkitty "kuluja kansalaisen Emanuela Orlandin kotimaiseen poistamiseen".

Kotimainen poistaminen.

Pysähdy hetkeksi tuota sanaa. Kukaan ei käytä tuollaista kieltä suoraviivaisessa katoamistapauksessa. Se on kieltä, joka viittaa... no, olet varmasti jo arvannut.

Ja vielä tämä — vuosia myöhemmin lähetettiin viesti Orlandin perheelle, jossa lukee: "Jos haluat löytää Emanuelan, etsi siitä mihin enkeli katsoo." Tähän päivään asti kukaan ei tiedä mitä se tarkoittaa. Se on sellaista kryptistä vihjettä, jota näkisi jännitysromaanissa, paitsi että tämä on oikeaa elämää, ja oikea perhe on viettänyt neljäkymmentä vuotta odottaen tyttärensä palaavan kotiin.

Oliko järjestäytynyt rikollisuus mukana?

Yksi teoria koskee Enrico De Pedista, pahamaineista mafiajohtajaa, joka johti Roman Banda della Magliana -järjestöä. Hänen entinen tyttöystävänsä tuli vuosia myöhemmin esiin väittäen, että Emanuela oli pidetty De Pedisin asunnossa, huumeistettuna, kun hän piti häntä vangittuna. Hän sanoi jopa Emanuelan myöhemmin siirretyn mustassa autossa, jossa oli Vatikaanin rekisterikilvet.

Vatikaanin rekisterikilvet. Pysähdy hetkeksi tuota ajatusta. Jos totta, joku Vatikaanin sisällä auttoi siirtämään tätä kadonnutta tyttöä.

Mutta tässä on ongelma tämän tapauksen kanssa — teorioita, asiakirjoja ja todistuksia on, mutta ei ruumista. Ei konkreettista todistetta. Ei ratkaisua.

Miksi tämä tarina kummittelee meitä?

Olen pohtinut, miksi tämä tapaus kiihottaa ihmisten mielikuvitusta niin täysin. Luulen, että kyse on useammasta asiasta.

Ensinnäkin on sijainti. Vatikaanin pitäisi olla katolisen maailman voimakkain instituutio. Jos totuus haudataan sinne, mitä se sanoo järjestelmistä, joihin luotamme?

Sitten on ajoitus. Varhainen 1980-luku oli monimutkaista aikaa — Kylmä sota raivosi yhä, poliittisia salamurhia tapahtui, ja Katolinen kirkko oli hyvin mukana anti-communismin ponnisteluissa ympäri maailmaa. Jotkut uskovat Emanuelan joutuneen pelinappulaksi paljon suuremmassa poliittisessa pelissä.

Ja lopuksi on inhimillinen elementti. Perhe menetti tyttärensä. Tytön, jolla oli koko elämä edessään, katosi kuin tuhka tuuleen. Jokainen vanhempi, jokainen ihminen, voi kuvitella tuon epävarmuuden kauhun.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin, yhä vastauksia

Siinä vaiheessa kun tätä kirjoitan, Emanuela Orlandi olisi viisikymppinen. Hänellä ehkä olisi ollut lapsia, lapsenlapsia, ura musiikin parissa kuten hän unelmoi. Sen sijaan hän on olemassa vain mysteerinä — kylmänä tapauksena, joka kieltäytyy jäähtymästä.

Orlandin perhe etsii yhä. Tutkijat kaivavat yhä vanhoja johtolankoja. Salaliittoteoreetikot esittävät yhä uusia teorioita. Ja jossain, jotenkin, totuus siitä mitä tapahtui 22. kesäkuuta 1983, odottaa löytämistään.

Toivon todella, että eräänä päivänä tämä perhe saa ansaitsemansa vastaukset. Neljä vuosikymmentä on aivan liian kauan ihmettelemiseen.

Sillä välin enkeli katsoo, ja mysteeri pysyy ratkaisemattomana.

Lähde: Popular Mechanics - The Vatican's Longest-Running Cold Case Has No Answers