Venus piilottaa jotain pimeää – ja se on人生新的科学之谜

Olen myönnettävä: en ole koskaan juuri välittänyt Venuksesta. Mars saa kaiken huomion ihmiskunnan varasuunnitelmana, eikö niin? Mutta hiljattain aloin sukeltaa tutkimuksiin tästä lähimmästä naapuristamme, ja yhtäkkiä koko juttu alkoi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.

Näennäisesti tylsä naapuri

Katsotaan Venusta kaukaa. Pallon värähtely näyttäämitä? Kellertävä, samea möykky. Ei mitään erikoista.

Mutta kun tutkijat suuntaavat ultraviolettiteleskooppeja kohti planeettaa? Aivan eri tarina. Tummia läiskiä ja kirkkaita juovia riehuu yläilmakehässä kuin avaruuden sääilmiöitä. Hämmästyttävää kyllä, näistä piirteistä on tiedetty noin sata vuotta – eikä kukaan tiedä, mistä ne johtuvat.

Tällä mysteerisellä aineella on tietysti pitkä nimi: "tuntematon absorboija." Ei ehkä maailman luovin termi.

Täyttökokeilu ajatuksena

Tässä kohtaa tarina muuttuu kiinnostavaksi. Tutkijaryhmä esitti oudon kysymyksen: entä jos keräisimme kaiken tuon pilvimateriaalin pieneen laboratoriopulloon ja tutkisimme sitä suoraan?

Ajattele asiaa näin. Muistatko kun puhalsit savurenkaita koulun pihalla (en itse koskaan, tietenkään)? Savu näyttää valkoiselta ja hapsuiselta leijaillessaan ilmassa. Mutta kerää kaikki hiukkaset purkkiin? Lopputulos on käytännössä tervaa. Sama periaate pätee Venukseen – pilvet saattavat näyttää vaaleankeltaisilta Maasta katsottuna, mutta niiden sisällä oleva neste voi olla keskitettynä jotain aivan muuta.

Tämä ajatus on itse asiassa nerokas. Tutkijat ottivat avaruusluotainten ja teleskooppien havainnot, syöttivät ne monimutkaisiin tietokonemalleihin, jotka seuraavat valon käyttäytymistä pilvien sisällä, ja laskivat millaiselta pilvipisaran sisällä olevan neste pitäisi näyttää, jos sen voisi tavallaan puristaa kokoon.

Mitä löytyi?

Luvut ovat varsin hämmästyttäviä. Tietyillä aallonpituuksilla tuntemattoman aineen pitäisi absorboida valoa uskomattoman tehokkaasti – puhutaan absorptiokertoimesta noin 1 278 cm⁻¹. Niille, jotka eivät ole fysiikan kielellä kotonaan: se on todella voimakasta. Mysteeriaineen pitäisi joko absorboida valoa mahdottoman hyvin, esiintyä erittäin korkeina pitoisuuksina, tai molempia.

Tässä vaiheessa mielikuvitukseni alkoi laukata. Tutkijat ehdottavat, että hiilipohjaiset molekyylit voisivat sopia laskelmiin. Eivät elävät asiat tai mitään sellaista – vain orgaanisia yhdisteitä kemian mielessä. He arvioivat, että noin 10 grammaa litrassa voisi riittää.

Vertailun vuoksi: kyse ei ole siitä, että klorofylliä tai veren pigmenttejä leijailisi siellä ylhäällä. Mutta nuo tutut molekyylit toimivat hyvinänä mittatikkuina, koska tiedämme niiden absorboivan valoa erittäin tehokkaasti.

Juonenkäänne

Tässä tulee se osuus, joka todella yllätti minut: absorptiovaste ei vastaa sitä, mitä odottaisi sotkuisilta kemiallisilta reaktioilta. Kun useimmat orgaaniset yhdisteet liuotetaan väkeviin rikkihappoihin (joista Venuksen pilvet koostuvat), ne yleensä muodostavat tummia, tervamaisia seoksia, jotka absorboivat valoa melkein kaikissa väreissä.

Mutta Venuksen tuntematon absorboija vaikuttaa valikoivemmalta. Se absorboi voimakkaasti ultravioletissa ja sinisessä, ja sitten teho laskee jyrkästi. Tämä viittaa johonkin kemiallisesti järjestyneempään – tiettyyn yhdisteeiseen epämääräisen sekamelskan sijaan.

Tämä itse asiassa vaikeuttaa mysteeriä, ei helpota. Emme etsi mitä tahansa tummaa kamaa. Tarvitsemme jotain, joka kestää syövyttävää rikkihappoa, pysyy kemiallisesti stabiilina ja absorboi valoa juuri oikealla tavalla.

Miksi tämä merkitsee?

Pelkän avaruusuteliaisuuden ohella (mikä toki pitäisi riittää) tällä tutkimuksella on merkitystä muutamasta syystä. Ensinnäkin Venuksen ymmärtäminen auttaa meitä ymmärtämään Maata. Ne ovat samankokoisia ja todennäköisesti alkoivat samankaltaisista aineksista, mutta toinen muuttui helvetillisessä painekattilassa, toinen pysyi asuttavana. Ilmastotiede voisi oppia paljon.

Toinen asia, joka hiljaisesti yllätti: jos monimutkaiset orgaaniset molekyylit voivat säilyä ja tuottaa selkeitä allekirjoituksia Venuksen pilvissä, se antaa astrobiologeille uusia etsittäviä asioita etsiessään elämää muualta universumista.

Tutkimus julkaistiin Astrobiology-lehdessä, ja pidän siitä, että näin luova lähestymistapa vanhaan ongelmaan päätyi juuri tuon nimiseen lehteen. Joskus parhaat tieteelliset läpimurrot tulevat "entä jos" -kysymyksistä, jotka kuulostavat aluksi melkein hölmöiltä.

Joten kun seuraavan kerran katsot iltataivasta ja näet Venuksen kirkkaana, muista: tuo viattoman näköinen helmi saattaa piilottaa pilvissään jotain yllättävän pimeää.