Muovista keksejä – tiede todella yllättää
Tarvitsen sinulta hetken.
Tutkijat ovat kehittäneet tavan valmistaa syötäviä, proteiinipitoisia keksejä muovijätteestä. Kyllä, luet oikein. Keksejä. Syötäviä sellaisia. Valmistettu muovista. Ja kyse ei ole mistään kellarilaboratorion kokeilusta – tutkimus on niin vakavasti otettavaa, että NASA seuraa sitä tiiviisti. Tavoitteena on löytää tapa ruokkia astronauteja Marsissa.
Lehmävertailu, joka selittää kaiken
Yritän tehdä tämän ymmärrettäväksi ilman, että aivosi menevät solmuun.
Tohtori Lahiru Jayakody Southern Illinois University Carbondalesta käyttää vertailua, joka kertakaikkisesti kolahti:
Ajattele lasillista maitoa. Lehmä söi ruohoa, mutta sinä et syö ruohoa, eikö niin? Lehmän keho otti ruohon, hajotti sen luonnollisten prosessiensa avulla ja muutti sen täysin erilaiseksi tuotteeksi – maidoksi.
Sama tapahtuu tässä muovin ja hiivan kanssa.
Muovi ei oikeastaan päädy kekseen. Se käy läpi niin monta biokemiallista muutosta (kiitos nälkäisten, geneettisesti muokattujen hiivakantojen) että lopputuote sisältää vain hyvät asiat – proteiinit, rasvat, vitamiinit. Muovi on vain lähtöaine, joka käynnistää koko prosessin.
Miten muovikeksi oikein valmistetaan?
Hyvä kysymys. Tässä kohtaa asiat menevät kunnolla tieteiskirjallisuuden puolelle.
Ensinnäkin tarvitaan oikeanlaista muovia. Tutkimusryhmä käyttää erityisesti PET-muovia – sitä, josta vesipullot ja elintarvikepakkaukset tyypillisesti tehdään. Valinta ei ole sattuma: PET on turvallisempi kuin muut muovit, jotka voivat sisältää myrkkyjä tai niitä pelottavia "ikuisia kemikaaleja" eli PFAS-yhdisteitä.
Seuraavaksi tulee purkuvaihe. Muovi altistetaan erittäin korkeille lämpötiloille (noin 260°C) ja musertavalle paineelle – ajattele syvempää kuin kilometrin paksuinen vesikerros. Tämä hajottaa muovin hiilipitoisiksi orgaanisiksi yhdisteiksi.
Sitten geneettisesti muokattu hiiva pääsee nautiskelemaan. Tutkijat syöttävät tämän hajotetun muoviseoksen hiivalle yhdessä maatalousjätteiden kuten maissin varsien kanssa. Hiiva käytännössä riehuu, aineenvaihdunta toimii täydellä teholla ja rakentaa kaiken uudelleen yksinkertaisemmiksi molekyyleiksi: lipideiksi, happamiksi yhdisteiksi, proteiineiksi, vitamiineiksi.
Lopputulos? "Ei vielä syötäväksi kutsuttava" tutkijoiden mukaan. Joten he kehittivät luovuutta.
He lisäsivät makeutusaineita, kuitua, tärkkelystä, vanilja-aromia ja beetakaroteenia väriksi. Sitten he tulostivat koko massan 3D-tulostimella pieneksi pyöreäksi keksiaksi, jonka keskelle jäi kreikkalainen kirjain μ (myy). Se symboloi sanaa "microbite" eli suomeksi jotakuinkin "pieni puraisu".
Hauska yksityiskohta, eikö? Pikkuinen keksi valmistettu roskista.
Miksi sinun pitäisi välittää (kertakäyttöisen ihmehtimisen lisäksi)?
Tässä kohtaa asia muuttuu oikeasti merkittäväksi.
Avaruuslennon aikana astronaudit eivät voi kantaa mukanaan kaikkea tarvittavaa ruokaa. Lasku jokaista läjään pantua kiloa kohden on valtava. Joten sen sijaan, että avaruusaluksella kuljetettaisiin ruokaa vuosien mittaiselle Mars-matkalle, tulevaisuuden astronautit voisivat tuoda mukanaan ruokatehtaan. Itse tehtävän aikana kertyvä muovijäte voisi toimia raaka-aineena.
Mutta se, mikä saa minut innostumaan vielä enemmän avaruusmatkailua laajemmin: tämä teknologia voisi auttaa myös maanpäällisiä. Luonnonkatastrofialueita, joissa normaalit ruokaketjut ovat tuhoutuneet. Kaukaisia tutkimusasemia Etelämantereella. Sukellusveneitä pitkillä merimatkoilla. Kaikkialla, missä tuoreen ruoan saanti on vaikeaa, tämä voisi pelastaa henkiä.
Tuotamme vuosittain noin 400 miljoonaa tonnia muovijätettä. Entä jos edes murto-osa siitä voitaisiin muuttaa ravinnoksi?
Rehellinen mielipiteeni
Kävin läpi noin viisi tunnetta lukiessani tästä tutkimuksesta:
- Epäusko (muovikeksejä?)
- Uteliaisuus (miten tämä edes toimii?)
- Lievä ällötys (muovi, oikeasti?)
- Toivo (tämä voisi oikeasti auttaa ihmisiä)
- Innostus (tulevaisuus on niin outo ja ihmeellinen)
Totuus on, että näistä kekseistä on vielä pitkä matka kenenkään lautaselle. Tutkimusryhmä hakee parhaillaan FDA:n hyväksyntää ihmisillä tehtäviin makutesteihin. Tarvitaan huomattavasti lisää turvallisuustestausta. Ja laboratoriokokeilusta todelliseen, avaruuslentoihin soveltuvaan ruoantuotantoon on valtava harppaus.
Mutta silti. Silti.
Puhumme jätteestä resurssina ajattelemisesta uudelleen perustavanlaatuisella tavalla. Ruokajärjestelmien kiertävyyden parantamisesta. Ihmiskunnan hiljaisesta, päättäväisestä etenemisestä kohti moniplaneettaisuutta – yksi hassu pieni keksi kerrallaan.
En tiedä sinusta, mutta itse pidän peukkuja muovikeksien puolella.
Lähde: Popular Mechanics