Se kerta kun menin Yellowstone-kaniiniongelmaan – ja en enää nukkunut yhtään

Aloitetaan tunnustuksella: viime viikolla lipsahti YouTube-suositusten viereen artikkeli Yellowstonesta, ja seuraavat tunnit katosivat mustaan aukkoon geologisia videoita selatessa. Nyt unen laatu on kärsinyt. Mutta hyvällä tavalla? Tai no, en ole ihan varma.

Joka tapauksessa: törmäsin ajatuskokeeseen, jonka tulivuoritutkijat ovat kehittäneet. Käytännössä "entä jos"-skenaario siitä, mitä tapahtuisi jos Yellowstone päättäisi heräillä. Tiedän mitä ajattelet: "Miksi?" Vastaus on yksinkertainen: kun ymmärrät pelottavia asioita, ne lakkaavat olemasta yhtä pelottavia. Tai ainakin vähän vähemmän.

Ota siis kahvi mukaan, istu alas, ja käydään tämä läpi yhdessä.

Muistakaamme, kuinka kauan sitten tämä oli

Noin 631 000 vuotta sitten – ja tässä kohtaa on hyvä tarkistaa itsetuntoaan – ei ollut meitä. Ei ihmisiä kävelemässä ympäriinsä, ei älypuhelimia, ei valituksia hitaasta netistä. Ehkä joitain varhaisia esi-isiä ihmettelemässä outoja auringonlaskuja.

Mutta jotain tapahtui. Jotain valtavaa. Yellowstonen alueella tapahtui niin kutsuttu superpurkaus – yksi voimakkaimmista tulivuoritapahtumista, joita planeettamme voi tuottaa. Tuhka peitti suurimman osan Pohjois-Amerikkaa, ja vaikutukset levisivät koko maailmaan. Ilmasto häiriytyi, säämallit muuttuivat, ja satojen kilometrien säteellä elämä tuhoutui kokonaan.

Ei mitään suurta, oikeastaan.

Miksi meitä pitäisi kiinnostaa nyt?

Tässä juttu: Yellowstone ei oikeastaan nukukaan. Tiedämme sen "supertulivuoreksi", mikä kuulostaa siltä kuin se nukkuisi rauhallisesti. Mutta kaiken sen kauneuden alla – geysirit, kuumet lähteet, upeat maisemat – piilee äärimmäisen aktiivinen geologinen järjestelmä, joka pyörii ympäri vuorokauden.

Tutkijat seuraavat sitä jatkuvasti. Seismometrit mittaavat maanjäristyksiä. GPS-asemat tallentavat maan liikkeitä. Satelliitit tarkkailevat ylhäältä käsin. Se on kuin maailman intensiivisin kotivakuutusjärjestelmä, paitsi että varkaiden sijaan etsitään merkkejä siitä, että miljardeja gallonioita sulaa kiveä saattaisi alkaa pyrkiä pintaan.

Ja tässä on se hullu juttu: tämä seuranta ei ole paranoiaa. Se on varovaisuutta. Koska jos Yellowstonesta alkaisi ilmaantua heräämisen merkkejä, haluaisimme mahdollisimman paljon varoitusaikaa.

T miinus kaksi kuukautta: Ensimmäiset vihjeet

Kuvittele tavallinen aamu. Jossain Utahissa seismografiaseman analyytikko siemailee kahvia ja katsoo näyttöä, jossa näkyy vain aaltomaisia viivoja. Tavallista settiä, yleensä.

Mutta tänään viivoissa on teräviä piikkejä.

Ne edustavat maanjäristyksiä – pieniä sellaisia, enimmäkseen. Liian heikkoja tuntemaan. Mutta yhdessä ne muodostavat jotain epätavallista: maanjäristysparven keskittyneenä Yellowstonen kalderan alle. Ja tässä tulee huolestuttava osuus: järistykset vaikuttavat siirtyvän ylöspäin, pinnallistuvan vähitellen.

Tässä kohtaa tutkijoiden täytyy olla erityisen varovaisia. Maanjäristysparvia tapahtuu Yellowstonessa koko ajan. Maan kohoamista? Sitäkin tapahtuu. Kaasupäästöjen muutoksia? Kyllä, sekin on normaalia. Vaikea osuus on se, kun useampi näistä asioista tapahtuu yhdessä tavalla, joka viittaa johonkin syvempään.

Analyytikko ottaa yhteyttä kollegoihin. Alkaa vertailla havaintoja. Kukaan ei panikoi vielä – mutta kaikki kiinnittävät erityistä huomiota.

T miinus yksi kuukausi: Tarina tiivistyy

Neljä viikkoa myöhemmin tilanne on eskaloitunut hieman. Maanjäristysparvi jatkaa ylöspäin siirtymistä. Uusia tapahtumia ilmestyy kapean vyöhykkeen alle kalderaan. Ja ne GPS-asemat? Ne näyttävät liikettä – parven päällä oleva maa alkaa pullistua ulospäin.

Tämä vastaa sitä, mitä tapahtuu kun magma työntyy kuoreen. Samantapaista on nähty Havaijilla ennen purkauksia.

Mutta tässä tulee se lohduttava osuus (ja kyllä, sellainen on): Yellowstone on tuottanut vastaavanlaisia huolestuttavia signaaleja aiemminkin ilman että mitään purkausta seurasi. Vuosien 2013 ja 2014 välillä osia kalderasta kohosi yli 15 senttimetriä vuodessa. Maanjäristysaktiivisuus lisääntyi. Kaikki huipentui Yellowstonen suurimpaan maanjäristykseen vuoden 1975 jälkeen.

Ja sitten... ei mitään. Maa laski takaisin alas. Tutkijat päättelivät, että kaikki liittyi hydrotermisiin nesteisiin – kuumaa vettä liikkeessä – magma ei pyrkinyt pintaan.

Joten tiimi päättää jatkaa seuraamista. Ei syytä aiheuttaa paniikkia kun historia viittaa siihen, että tämä saattaa olla Yellowstonen normaalia käytöstä.

Miksi tämä skenaario kiusaa minua

En tiedä sinusta, mutta minä pidän tätä yhtä aikaa lohduttavana ja pelottavana.

Lohduttava siksi: tutkijat seuraavat tilannetta. He ovat hereillä. Heillä on protokolla. Kun luen Yellowstonen tulivuorihavainnoimosta ja siitä miten vasteita koordinoidaan, tunnen oloni paremmaksi siitä, että joku pitää silmällä tätä unelevaa jättiläistä.

Pelottava siksi: aikajana on niin lyhyt. Kaksi kuukautta. Ehkä vähemmän. Ensimmäisistä epätavallisista mittauksista mahdollisesti katastrofaaliseen tapahtumaan – puhutaan viikoista. Ei vuosista. Ei vuosikymmenistä. Viikoista.

Ja tässä on se, mikä todella vaivaa mieltäni: kaikesta teknologiasta ja seurannasta huolimatta tutkijat itse sanovat, etteivät voi ennustaa purkauksia varmuudella. He näkevät varoitusmerkkejä, mutta eivät voi sanoa varmasti "tämä tapahtuu tiettynä päivänä." Epävarmuutta on aina.

Mitä oikeasti tapahtuisi jos se purkautuisi?

Koko skenaario on reilusti sanoen apokalyptinen, ja pohdin todella kirjoitanko tästä kohtaa vai en. Tuhka peittämässä suurimman osan Pohjois-Amerikkaa. Ilmastohäiriöt, jotka kestäisivät vuosia. Maatalouden romahdus. Miljoonien evakuointihaasteet. Sellaista tavaraa, joka saa halaamaan läheisiään ja syömään jäätelöä suoraan purkista.

Mutta tiedäthän mitä? Päätin olla menemättä täyteen synkkyystilaan. Koska rehellisesti? Pointti ei ole saada sinua lamaantumaan pelosta. Pointti on arvostaa sitä, miten kiehtova planeettamme on, ja miten paljon opimme näistä järjestelmistä.

Tutkijat ymmärtävät Yellowstoneytä paremmin kuin koskaan. Heillä on kansainvälisiä verkostoja jakamassa dataa. Heillä on vaste-suunnitelmia. Ja mikä tärkeintä, heillä on tämä kaunis, nöyryyttävä tietoisuus siitä, että luonto on aina voimakkaampi kuin me – mutta se ei tarkoita ettemme voisi seurata, oppia ja valmistautua.

Mitä sinun pitäisi tehdä tällä tiedolla?

Rehellisesti? Arvosta sitä. Arvosta että elämme dynaamisella, aktiivisella planeetalla voimien keskellä, joita emme juurikaan ymmärrä. Käy Yellowstonessa jos et ole käynyt – se on yksi maailman merkittävimmistä paikoista, ja sen geologisen tarinan tietäminen tekee siitä entistäkin upeamman.

Ja ehkä, kuten minä, nukut jonkin aikaa vähän huonommin.

Mutta se on ok. Hieman psyykettä sekaisin hieman eksistentiaalista ahdistusta? Se on vain olla ihmisenä maailmankaikkeudessa, joka on paljon mielenkiintoisempi kuin uskallamme myöntää.

Lähde: Science Daily